Näihin asioihin naiset eivät kiinnitä huomiota sängyssä

Näitä kuutta asiaa ei tarvitse murehtia, koska niihin ei juuri ehdi edes kiinnittää huomiotaan seksin aikana.
Seksi voi olla etenkin ensimmäisellä kerralla uuden kumppanin kanssa stressaavaa ja moni miettii, mitä toinen osapuoli ajattelee. Lohduttavaa kuitenkin on, että joihinkin asioihin naiset eivät kiinnitä seksin aikana huomiota.
Näihin asioihin naiset eivät kiinnitä huomiota sängyssä:
1. Kuinka monta kumppania miehellä on ollut
Ei ole väliä, onko seksikumppaneita ollut viisi vai viisikymmentä. Jos mies kohtelee naista hyvin ja osaa asiansa, ei kumppaneiden määrää mieti kesken kaiken.
2. Minkä kokoinen penis on
Koolla ei ole väliä ja jos mies alkaa pahoitella omansa pituutta, hän vain saa naisen kiinnittämään huomionsa aiheeseen, mihin hän ei muuten olisi välttämättä kiinnittänyt huomiotaan ollenkaan.
3. Kuinka karvainen mies on
Jokaisella on toki omat mieltymyksensä, mutta harvoin kukaan on toisen ihmisen kanssa vain sen takia, minkä verran hänellä on karvoitusta missäkin paikassa.
4. Ilmeet seksin aikana
Jokaisella voi olla hassujakin ilmeitä seksin aikana, mikä kuuluu asiaan. Toisesta ihmisestä nauttiessa ei muutenkaan juuri ehdi kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia ilmeitä hän tekee.
5. Jos mies tulee todella nopeasti
Nopea laukeaminen voi ehkä harmittaa hieman, mutta se harmittaa enemmän jos mies luovuttaa ja koko homma on ohi. Vaikka mies laukeaisi, voi hän yrittää saada naisen loppuun asti muilla tavoilla.
6. Kuinka täydellistä kaikki on
On toki mahtavaa, jos mies haluaa tehdä kaiken oikein ja täydellisesti, mutta yleensä se menee niin vain elokuvissa. Naiset myös tietävät sen, joten seksin täydellisyyteen ei kiinnitä huomiota seksin aikana.
Lähde: Cosmopolitan
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?