Näiden vinkkien avulla vältyt ostamasta turhaa tavaraa
Liika tavara aiheuttaa ihmisille stressiä ja vie kodista säilytystilaa. Suuri osa hankitusta ja saadusta tavarasta päätyy ennemmin tai myöhemmin lojumaan nurkkiin käyttämättömänä.
Näiden vinkkien avulla vältyt ostamasta turhia tavaroita itsellesi ja muille. 1. Lopeta lahjojen ostaminen vain siksi, että sinun muka täytyy ostaa lahja. Myös teot ovat hyviä lahjoja. Lahjojen ei tarvitse olla materiaa: voit antaa aikaa tai palveluksia. Jos sinun on pakko ostaa lahja, anna jotain hyödyllistä. Tällainen voi olla esimerkiksi lahjakortti ravintolaan, jossa lahjan saaja käy usein. Voit myös itse kokata hänelle illallisen lahjaksi. Erityisesti kokemukset ovat ikimuistoisia lahjoja. 2. Tee tavaroiden karsimisesta peli. Ennen kuin ostat mitään uutta, päätä, että hankkiudut ensin eroon jostain, mitä et enää tarvitse. Tavaroita ei kannata heittää roskiin, sillä useimmat niistä voi kierrättää tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. 3. Alenna toiveitasi ja kerro siitä muille. Tuo minimalismi-pyrkimyksesi myös ystäviesi tietoon. Kerro, ettet halua lahjaksi materiaa, vaan esimerkiksi lahjoituksen hyväntekeväisyyteen puolestasi. 4. Harkitse jokainen asia, mitä ostat. Ennen kuin ostat yhtään mitään tavaraa itsellesi tai jollekin toiselle, kysy itseltäsi, tuoko se lisäarvoa elämään. Jos vastaus on ei, laita tuote takaisin hyllyyn. Vain sellaista kannattaa ostaa, joka oikeasti tuottaa iloa ja on hyödyksi. Lähde: Mind Body GreenLUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia