Muistilista: Näin palaat turvallisesti lähitöihin – kansallinen etätyösuositus päättyy tiistaina
Koronapandemian takia tehdyt rajoitukset lievittyvät lisää.
Kansallinen etätyösuositus päättyy tiistaina 1. maaliskuuta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että työntekijät palaavat jälleen työpaikoille lähityöhön tai tekevät hybridityötä, eli yhdistävät lähi- ja etätyön.
Jotta lähitöihin paluu tapahtuisi mahdollisimman turvallisesti, ovat ihmisten omat toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi entistäkin tärkeämpiä, muistuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
”Koronaepidemian tasaantuessa ja rokotuskattavuuden ollessa korkea yhteiskuntaa on saatu avattua ja etätyösuosituksesta voidaan viimein luopua”, THL:n johtaja Mika Salminen sanoo tiedotteessa.
”Epidemia ei kuitenkaan ole kokonaan ohi, ja lähitöihin palatessa on järkevää yhä huolehtia omasta ja ympärillä olevien ihmisten turvallisuudesta rokotuksin ja jo aiemmin opituin keinoin”, hän lisää.
Sairasta kotona, käytä maskia ja ota rokotteet
Salminen nostaa esiin rokotteiden merkityksen.
”Rokotteet ovat tärkein keino suojella itseä ja ympärillä olevia. Sekä rokotetut että rokottamattomat voivat huolehtia omasta ja muiden terveydestä myös turvavälien, maskien ja käsienpesun avulla. Oireisena pitää jäädä kotiin kunnes on terve”, hän muistuttaa.
Hygieniakäytännöt on tärkeä muistaa myös työmatkoilla. Salminen toteaakin, että maskin käyttö on yhä viisasta etenkin ruuhkaisissa julkisissa liikennevälineissä.
”Kaikesta huolimatta kahden vuoden epidemia-ajan jälkeen on myös uskallettava alkaa elää normaalimpaa elämää. Virus on keskuudessamme eikä sitä saada kokonaan katoamaan. Itseään ei kannata soimata tai tuntea syyllisyyttä, jos kaikesta huolimatta saa tartunnan ja sattuisi jonkun kanssaihmisen altistamaan”, Salminen toteaa lopuksi.
Työterveyslaitoksen sivuilta löydät vinkkejä lähityöhön paluuseen työnantajille sekä työntekijöille vinkkejä lähi- ja etätyön yhdistämiseen. Alta löydät THL:n kokoaman muistilistan lähitöihin palaavalle.
- Käytä kasvomaskia. Kasvomaskin käyttö on erityisen tärkeää julkisissa sisätiloissa, kuten ruuhkaisissa liikennevälineissä, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.
- Pidä turvaväli muihin ihmisiin. Turvaväli on hyvä pitää aina, kun se on mahdollista.
- Huolehdi rokotussuojasi kuntoon. Rokotteet suojaavat vakavalta taudilta. THL suosittelee kolmansien rokoteannosten ottamista kaikille 18 vuotta täyttäneille.
- Sairasta kotona ja palaa lähitöihin vasta, kun olet taas terve. Tee tarvittaessa kotitesti.
- Muista huolellinen käsienpesu. Pese kädet saippualla ja huolehdi, että pesu kestää ainakin 20 sekuntia. Korona-aikana kättelyn välttäminen on suotavaa.
- Yski hihaan tai nenäliinaan. Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa.
- Jos mahdollista, vältä kaikista ruuhkaisimpia lähityöpäiviä. Työpaikkojen käytännöt vaihtelevat, mutta jos lähipäiviä voi porrastaa, kannattaa mahdollisuutta hyödyntää.
- Tuuleta työtiloja. Etenkin pienten kokoustilojen tuulettaminen palaverien välillä ehkäisee koronan leviämistä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Luulitko olevasi tehokas multitaskaaja? Totuus on toinen
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin