Monet iho-oireet aknesta ruusufinniin voivat johtua suolistossasi olevasta epätasapainosta
Kun iho oireilee, sen huomaa helposti ja sen näkevät helposti myös muut.
Iho-oireet voivat olla barometrina sille, mitä kehon sisällä tapahtuu. Get the Gloss -sivuston mukaan ärtynyt, tulehtunut sekä monilla muilla tavoilla oireileva iho voi johtua suoliston epätasapainosta.
Iho on ihmisen suurin elin ja yksi tärkeimmistä järjestelmistä, jonka avulla keho saa karkotettua myrkkyjä, bakteereja ja muita tauteja aiheuttavia asioita. Lähes jokainen iho-oire liittyy suoliston terveyteen, mutta sen selvittäminen, että johtuuko jokin iho-oire juuri suolistosta, on vaikeaa. Joskus se taas on todella helppoa. Jos esimerkiksi maidon juominen aiheuttaa ruuansulatushäiriöitä, samalla esiintyy usein myös nokkosihottumaa ja muita iho-oireita.
Miten suoliston tasapaino voi vaikuttaa myös ihoon?
Suoliston toiminta on yhteydessä aivoihin, mutta samalla myös ihoon. Monissa iho-oireissa on samankaltaisia oireita kuin suolisto-oireissa. Ne liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat samalla toisiinsa. Kun suoli on ärtynyt tai tulehtunut, ensimmäinen paikka, jossa oireita esiintyy, on iho. Monet suolisto-oireet johtuvat siitä, että keho ei kykene käyttämään tärkeitä ravintoaineita, vitamiineja ja hivenaineita. Sellaiset ovat välttämättömiä myös terveelle iholle. Joten ihon parantuminen vaatii sen, että ensin parannetaan suolisto-ongelmat.
Voiko akne johtua suoliston ongelmista?
Akne voi johtua hormonaalisista ongelmista, mutta myös suoliston ongelmista. Se voi johtua myös näiden yhdistelmästä. Estrogeeni ja progesteroni voivat vaikuttaa ruoan sulamiseen ja liikkumisnopeuteen ruoansulatuskanavaa pitkin. Siksi naiset voivat tuntea erilaisia suolisto-ongelmia eri vaiheessa kuukautiskiertoa. Niitä ovat esimerkiksi turvotus, ripuli ja ummetus.
Suolella on keskeinen rooli myös estrogeenin poistamisessa kehosta. Jos se ei onnistu esimerkiksi ummetuksen takia, voi se johtaa hormonaaliseen epätasapainoon. Se voi aiheuttaa aknea sekä monia muita oireita, kuten mielialan vaihtelua, päänsärkyä ja sokerinhimoa.
Voiko ruusufinni johtua suoliston ongelmista?
Ruusufinni on krooninen tulehduksellinen ihosairaus, joka näkyy ihon punoituksena etenkin poskissa ja nenän päällä. Sen voi laukaista sopimaton ruokavalio esimerkiksi mausteiset ruoat, alkoholi ja kofeiini sekä kuuma lämpötila, auringon valo, Stressi ja allergiat. Se liittyy tutkimuksen mukaan myös ruuansulatuskanavan häiriöihin.
Näin myös ekseema liittyy suoliston terveyteen
Ekseema on ikävä ihosairaus, joka ilmenee mm. kutisevana, kuivana ja punaisena ihona, jotka aiheuttavat tuskaista oloa. Sen voi laukaista monet eri syyt, mutta sen perimmäinen syy liittyy suolistoon ja ruoka-aineallergioihin. Vaikka jättäisi pois kaikki allergiaa aiheuttavat ruuat, eivät oireet silti poistu ihan helposti.
Kuinka psoriasis liittyy suoliston toimintaan?
Psoriasis on autoimmuunisairaus, joka aiheuttaa mm. kuivaa ja hilseilevää ihoa. Myös sen uskotaan liittyvän vuotavaan suolistoon, jossa kehossa on käynnistynyt hyökkäys, joka laukaisee tulehdusreaktion.
Talirauhasten sarveistapit liittyvät myös suolistoon
Talirauhasten sarveistapit ovat pieniä sarveistappeja talirauhasten tiehyiden suulla. Niiden syytä ei tiedetä tarkkaan, mutta suolisto on ainakin osasyynä niiden ilmestymisessä. Monet asiantuntijat uskovat, että ne ovat seurausta ravinnonpuutteesta ja ravinnon imeytymisongelmista.
Suolistobakteerit vaikuttavat myös ihon ikääntymiseen
Mikrobiomit muuttuvat elintapojen, ruokavalion ja lääkkeiden perusteella. Kun vanhenee, suolistomikrobien kyky tuottaa tulehdusta ehkäiseviä rasvahappoja heikkenee. Mikrobiomin muutokset voivat johtaa dysbioosiin, joka on yhdistetty moniin ikääntymiseen liittyviin asioihin sekä matala-asteiseen krooniseen tulehdukseen. Matala-asteinen tulehdus on yksi tärkeimmistä ihon ja kehon ennenaikaisiin vanhenemiseen liittyvistä aiheuttajista. Vaikka ikääntymisprosessia ei voi estää, sitä voi hidastaa ja vähentää, kun edistää sitä, että suolisto pysyy terveenä.
Lähde: Get the Gloss
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus paljastaa, mitä naiset katuvat elämässään kaikkein eniten – moni ei halua myöntää tätä
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon