Miksi kahvi piristää yhtä ja toista ei lainkaan? Tästä ero johtuu
Suomessa juodaan paljon kahvia ja muita kofeiinia sisältäviä juomia.
Monelle kofeiinijuomat ovat tapa virkistää ja piristää oloaan. Etenkin aamukahvi on lukuisilla suomalaisillakin tapa käynnistää päivänsä – useampi kuin kaksi kolmesta suomalaisesta juo aamukahvia.
Kaikilla kahvi tai kofeiini ei kuitenkaan vaikuta piristävästi. Siinä missä joku voi juoda vain kupillisen kahvia ja tuntea olonsa virkeämmäksi, voi toinen juoda kahvia kuppikaupalla eikä se vaikuta mitenkään.
”Kofeiinin piristävä vaikutus on yksilöllinen”, fysiologian dosentti Tarja Stenberg Helsingin yliopistosta kertoo Tiede-lehdessä.
”Noin kolmannes meistä on herkkiä kofeiinille ja toinen kolmannes kohtalaisen herkkiä. Loppuihin kofeiini tehoaa huonosti, jos ollenkaan”, hän selittää.
Geneettiset tekijät taustalla
Mistä tämä ero kofeiinin vaikutuksessa ja herkkyydessä johtuu? Stenbergin mukaan se liittyy geneettiseen tekijöihin, eli yksilöllisesti toimiviin solun adenosiinireseptoreihin, joihin sekä adenosiini että kofeiini sitoutuvat.
”Adenosiini on aivojen unihiekkaa. Kun sitä kertyy hermosoluihin, alkaa väsyttää. Jos kofeiini tukkii reseptorit, nukahtaminen estyy ja onnistuu vasta, kun kofeiini hajoaa elimistössä”, Stenberg sanoo Tiede-lehdessä.
Stenbergin mukaan kofeiini saavuttaa huippupitoisuuden veressä noin 30-60 minuutissa, mihin riittää 1-2 kupillista kahvia. Veressä kofeiinin määrä puolittuu 5-8 tunnissa, mutta puoliintumisaikakin on yksilöllinen.
Kerroimme aiemmin, miten kahvista on löydetty uusi terveyshyöty. Lisäksi olemme kertoneet erilaisista kofeiinin terveyshyödyistä sekä mitkä ovat parhaat ajankohdat päivän ensimmäiselle ja viimeiselle kahvikupposelle.
Lähde: Tiede
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä