Mies ei saa naisystävää koiransa nimen takia
27-vuotias mies on siinä luulossa, että hän ei ole saanut naisystävää koiransa nimen takia.
Kaikki alkoi siitä, kun mies oli naisen kanssa treffeillä. Hän oli käynyt saman naisen kanssa treffeillä jo muutaman kerran ennenkin, mutta tällä viimeiseksi jääneellä kerralla hän vei naisen kotiinsa. Kotona oli myös miehen koira.
Kun mies kertoi naiselle koiran nimen, nainen oli näyttänyt todella pettyneeltä. Nainen lähti kotiin eikä hänestä ole kuulunut sen jälkeen mitään. Mies on siinä luulossa, että syy on koiran nimessä. Koiran nimi on David.
Kaikki oli sujunut treffeillä hyvin siihen asti, kunnes mies oli kertonut naiselle koiransa ihmismäisen nimen. Hän ei keksi mitään muuta syytä siihen, että nainen ei ole enää kiinnostunut hänestä.
Voiko koiransa todellakin nimetä niin, että se karkottaa naisia?
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia