Me Naiset: Pahis- ja hyvis- horoskooppimerkit on valittu – ”Tämä merkki myrkyttää aina uhrinsa”
Kaikissa horoskooppimerkeissä on paljon hyvää, mutta myös huonoa.
Me Naiset -sivustolla selvitettiin kuitenkin, että mikä merkeistä on kaikista pahin ja missä nähdään eniten hyvää. Kyseessä on mielipidetutkimus, jossa yksi horoskooppimerkki nousi selkeästi muita vieroksutuimmaksi. Parhaan merkin tittelin valinta taas oli tasaisempaa, mutta yksi sai ääniä vähän muita enemmän.
Näin parasta horoskooppimerkkiä äänestettiin
Parasta horoskooppimerkkiä äänestettiin lähes 16 000 kertaa. Periaatteessa kaikki merkeistä olivat yhtä hyviä, koska jokainen merkki sai lähes saman verran ääniä. Mutta yksi sai ihan vähän enemmän kuin muut, joten se ansaitsee parhaan merkin tittelin. Onnea vain kaikille oinaille!
Tässä vielä tulosten jakautuminen prosenttimäärien mukaan:
Oinas 10 %
Härkä 9 %
Rapu 9 %
Leijona 9 %
Vaaka 9 %
Skorpioni 9 %
Kaksoset 8 %
Jousimies 8 %
Vesimies 8 %
Kalat 8 %
Neitsyt 7 %
Kauris 7 %
Tasaisen jakauman syyksi epäiltiin sitä, että jokainen oli äänestänyt omaa merkkiään, joka tuntuu tutuimmalta ja on ehkä siten se lempihoroskooppimerkki.
Tämä on merkeistä pahin eikä tuloksesta ole mitään epäselvyyttä
Pahin merkeistä on selkein. Sen pahuudesta saatiin myös monia mielipiteitä. Joku oli sitä mieltä, että se myrkyttää aina uhrinsa, joka saattoi viitata myös siihen, että merkin symbolia kuvaava hämähäkkieläimiin kuuluva otus on oikeasti myrkyllinen ja pistävä.
Taisit nyt arvata, että pahin horoskooppimerkki on skorpioni. Syyksi kerrottiin myös esimerkiksi merkin välillä liiankin vahvat mielipiteet, ihmisten paheksuminen sitä peittelemättä sekä se, että skorpionin kanssa pitää miettiä tarkkaan mitä sanoo, koska he ottavat helposti kritiikin itseensä ja mököttävät.
Ääniä annettiin yli 12 000 kappaletta. Skorpioni sai niistä 21 %. Toiselle sijalle nousi oikukas oinas 12 prosentilla. Ehkä tämä ailahtelevaisuus on syynä siihen, että sama merkki voitti parhaimman horoskooppimerkin äänestyksen. Oinaan nimittäin kerrottiin olevan äkkipikainen herneet nenäänsä vetävä äkäpussi, ja osa taas oli sitä mieltä, että oinaat ovat iloisia, sosiaalisia, vahvoja ja oikeudenmukaisia johtajatyyppejä.
Lähde: Me Naiset
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi