Maaseutu kehittyy naisten voimin – ”Maaseudun naiset ovat todella päivänsä ansainneet”
Suomessa maaseudun naisilla on tärkeä rooli maaseudun elinvoimaisuuden säilyttäjinä ja kehittäjinä.
Torstaina 15. lokakuuta vietetään YK:n kansainvälistä maaseudun naisten päivää. Päivä nostaa maailmanlaajuisesti valokeilaan naisten aikaansaannokset maaseudun kehityksen edistämisessä, ruokaturvan parantamisessa ja taistelussa syrjäisten seutujen köyhyyttä vastaan.
Maa- ja kotitalousnaisten mukaan Suomessa haasteena on erityisesti maaseudun palveluiden heikkeneminen. Suomalaiset naiset ovat perinteisesti olleet tärkeitä maaseudun kehittäjiä, mutta Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt painottaa, että naisten merkitys on nykyisinkin hyvin tärkeä ja siksi maaseudun väestörakenteen vinoutuminen pitäisi saada pysäytettyä.
”Suomen maaseutu on monin paikoin väestön, palvelujen ja toimeentulomahdollisuuksien vähenemisen kierteessä. Erityisesti nuoret ja naiset muuttavat herkemmin pois. Harvaan asutulla maaseudulla voi sataa 18-29 -vuotiasta naista kohden olla 136 miestä”, Hellstedt kertoo.
Hellstedt muistuttaa, että maaseudun naiset huolehtivat usein työn ja kodin lisäksi myös oman yhteisönsä hyvinvoinnista. Hänen mukaan maaseutua elävänä pitävät ja yhteisöllisyyttä tarjoavat yhdistykset sekä tapahtumat pyörivät usein naisvoimin.
”Maaseudun naiset ovat todella päivänsä ansainneet”, Hellstedt sanoo.
Suuri kiitos maaseudun naisille
Maaseudun työpaikat ovat keskeinen tekijä naisten paluumuutolle sekä maaseudun elinvoimaisuuden kehittymiselle. Maa- ja kotitalousnaisten mukaan maaseudun monipaikkaisuudesta puhuminen on korostunut koronapandemian aikana, ja vaikka kaupungistuminen on edelleen megatrendi niin Suomessa kuin muualla maailmassa, on monipaikkaisuus myös yhä yleisempää.
Tämä tarjoaa mahdollisuuksia myös naisyrittäjyyden kehittymiselle maaseudulla. Maa- ja kotitalousnaiset kannustaakin maaseudun naisia yrittäjyyteen.
”Useimmat järjestön yritysasiantuntijoistamme ovat maaseudun naisia itsekin. He kulkevat yrittäjän rinnalla ja opastavat kaikissa yrittäjyyden vaiheissa”, Hellstedt kertoo.
Suomen YK-liiton mukaan riippumatta siitä, tekevätkö maaseudun naiset työtään kehittyneissä tai kehittyvissä maissa, pitävät he työnsä ohella huolta perheyhteisön tärkeistä toimista, joutuvat alkuperäiskansojen tilanteessa myös taistelemaan näihin kohdistuneita ennakkoluuloja vastaan, ja pyrkivät luovasti ja innovatiivisesti tuottamaan elantoa perheelleen niin perinteisin kuin myös joustavasti työskennellen monipuolisesti eri maatalouden ja teollisuuden aloilla.
”Heille kuuluu suuri kiitos yhteiskuntiensa hyvinvoinnista ja sellaiseksi myös tämä päivä on tarkoitettu”, YK-liiton sivuilla kerrotaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen