Luo ikimuistoisia hetkiä näiden treffi-ideoiden avulla, jotka eivät vaadi suurta budjettia tai vaivaa

Ravintolaillalliset ja leffaillat ovat kieltämättä mukavia, mutta silloin tällöin mieli tekisi tehdä jotain uutta ja erikoista.
Hauskat ja erikoiset treffit eivät aina tarkoita sitä, että niihin pitäisi käyttää suuresti rahaa tai vaivaa – mielikuvitus ja kokeilunhalu riittää.
Kokeile näitä treffi-ideoita kumppanin, deitin tai ystävän kanssa ja luo ikimuistoisia hetkiä!
1. Sokkomaistelu
Mikä loistava vaihtoehto perinteiselle illalliselle! Järjestäkää toisillenne sokkomaistelu menu, tai maistelkaa vain raaka-aineita pelimielessä.
Tee näin:
- Osta kaupasta eri raaka-aineita, joista osa on melko helposti tunnistettavissa ja osa hieman vaikeampia. Esimerkiksi: Raakasuklaa, tuore timjami, soijanakki, homejuusto ja sienet.
- Sido kumppanisi silmät ja aseta lautanen hänen eteensä.
- Asettele yksi raaka-aine kerrallaan lautaselle ja seuraa arvailijan hauskoja reaktioita!
Voitte kerätä pisteitä sen mukaan, kuinka monta raaka-ainetta menee oikein. Voittajalle voisi olla luvassa hauska palkinto.
2. Lautapeli-ilta
Lautapelien pelaaminen on hauskaa puuha, vaikka nykyaikana ne ovatkin jääneet hieman taka-alalle.
Vanhan lautapelin pelaamisen sijaan, voitte yhdessä käydä lautapelikaupassa ostamassa uuden pelin jota kumpikaan ei ole vielä pelannut. Vaihtoehtoisesti voitte keksiä jo tuttuun peliin uudet erilaiset säännöt.
3. Intiimit leikit
Intiimit keskustelut ja ”leikit” voivat tuoda suhteeseen uutta jännitystä ja intohimoa.
Kertokaa toisillenne fantasioistanne tai asioista joita haluaisitte kokeilla sängyssä, esimerkiksi erilaisia asentoja. Voitte kirjoittaa myös näitä asioita ylös paperilapuille ja satunnaisesti valita mitä lähdette kokeilemaan.
4. Aarteenetsintä
Tämä treffi-idea vaatii hieman luovuutta ja suunnittelua.
Tee näin:
Suunnittele reitti tai tarina, jonka perusteella kumppanisi lähtee etsimään aarretta. Esimerkiksi voit kirjoittaa vihjeitä, joiden avulla hän etenee: ”Mene paikkaan, jossa suutelimme ensimmäisen kerran, seuraava vihje löytyy punaisesta kirjekuoresta” jne. Arvoituksilla voit lisätä haastetta peliin.
5. Amatöörivalokuvausta
Lähtekää ulos ottamaan luontokuvia. Voitte mennä tuttuun ympäristöön, tai puolestaan etsiä ihan uusia maisemia. Kotona puolestaan voitte ottaa toisistanne kuvia erilaisia taustoja (vanha kunnon valkoinen lakana) vasten. Älypuhelimen kamera on tähän tarkoitukseen erittäin hyvä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Näin naiset ajattelevat: 10 asiaa, jotka jokaisen miehen pitäisi osata