Meillä jokaisella on joskus päiviä, kun tuntuu ettei mikään onnistu ja väsyttää tavallista enemmän. Pienetkin asiat voivat ärsyttää, ja mieli on helposti maassa ilman selvää syytä.

Tällaisina hetkinä on hyvä muistaa, että huonot päivät kuuluvat elämään. Kaikkien päivien ei tarvitse olla ”ruusuilla tanssimista”, eikä aina tarvitse jaksaa täydellisesti. Joskus auttaa jo se, että pysähtyy hetkeksi, hengittää rauhassa ja antaa itselleen luvan ottaa vähän rennommin.

Huonoina päivinä positiiviset ajatukset voivat auttaa kummasti. Joskus yksi yksinkertainen lause riittää muistuttamaan, että päivä voi vielä kääntyä parempaan suuntaan.

Esimerkiksi tällaiset ajatukset voivat auttaa huonon päivän keskellä:

  • Jokainen päivä ei ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää.
  • Huono päivä ei tarkoita huonoa elämää.
  • Hengitä hetki rauhassa.
  • Jokainen päivä on uusi alku. Vedä henkeä ja aloita uudestaan.
  • Keskity siihen, mikä on hyvin.
  • Jotkut päivät ovat yksinkertaisesti vaikeita, ja se on täysin normaalia.

Jos taas huomaat, että jaksaminen on usein todella vähissä tai mieli on pitkään alakuloinen, voi olla hyvä jutella asiasta ammattilaisen kanssa.

Useimmiten huono päivä menee kuitenkin ohi.

Jaa artikkeli myös kavereillesi!

Lähde: All Women’s Talk

Lue myös: