Liikuttava tarina tosirakkaudesta: 93-vuotias mies käy lounaalla lempiravintolassaan seuranaan kuva edesmenneestä vaimosta
Miehen tapa on koskettanut niin paikallisia kuin ihmisiä ympäri maailman sen jälkeen, kun hänen liikuttava tapansa nousi otsikoihin.
Moni tavoittelee tosirakkautta ja onnekkaimmat sen löytävätkin. Yksi heistä on 93-vuotias Clarence Purvis, joka tapasi Carolyninsä vuonna 1948, he rakastuivat ja elivät yhdessä onnellista elämää 63 vuotta, kunnes Carolyn nukkui pois vuoden 2013 lopulla.
Glennvillessä, Yhdysvaltain Georgiassa asuneella parilla oli tapana käydä yhdessä lounaalla paikallisessa ravintolassa. Kun Carolyn kuoli, on Clarence pitänyt lounasseurastaan kiinni suloisella tavalla: hän ottaa mukaansa kuvan edesmenneestä vaimostaan.
”Hän oli aina mukanani, kun olimme elossa. Hän on mukanani nyt”, Clarence sanoi uutiskanava WTOC:lle.
Clarencen lempiravintolan omistajan mukaan iäkkään miehen tapa on koskettanut satojen paikallisten sydämiä. Monet ovat kuitenkin koettaneet vakuuttaa miehen siitä, että hän on vain yksinäinen ja hänen pitäisi löytää uusi rakkaus.
”He sanovat, että jos otan tyttöystävän, asiat ovat paremmin”, Clarence kertoi.
”Voisin kysyä häneltä, voisinko ottaa tyttöystävän. Tiedätkö mitä hän sanoisi? Jos haluat. Sillä tavalla me toimimme”, hän jatkoi edesmenneeseen vaimoonsa viitaten.
Clarencella on kodissaan esillä kuvia ja muistoja edesmenneestä rakkaastaan. WTOC:n julkaisemalla videolla Clarence viittaa esimerkiksi lamppuun, jonka valosta Carolyn todella piti ja mitä vasten hänen kuvansa on nyt esillä.
”Tämä tässä, tätä lamppua ei koskaan sammuteta, ei sen jälkeen, kun hän tuli sairaalasta viisi kuukautta ennen kuin nukkui pois”, mies paljasti.
”Syö lounasta, tule takaisin, katso telkkaria, mene nukkumaan, rakasta toinen toistaan. Mitä enemmän sitä haluaisi? Käydä kirkosssa. Mellä oli kaikki, mitä halusimme”, 93-vuotias kuvaili parin elämää.
Lounastavan lisäksi Clarencella on toinenkin tapa. Hän vierailee edesmenneen vaimonsa haudalla monta kertaa päivässä, arvellen itse käyvänsä hautausmaalla 125 kertaa kuukaudessa.
”Rakastan häntä niin paljon. Ja kaipaan häntä niin paljon”, Clarence vastasi, kun uutiskanavan toimittaja kysyi häneltä, miksi hän käy haudalla niin usein.
WTOC:n videolla Clarence vierailee vaimonsa haudalla, polvistuu ja ottaa lakin päästään ennen kuin antaa hautakiveen kiinnitetylle Carolynin kuvalle suukon. Hän myös pitää hautapaikan moitteettomana, koska kun on kyse hänen vaimostaan, hän on hieman perfektionisti.
”Loppujen lopuksi hän kuitenkin kertoo sinulle, että on mainiota olla jonkun ensirakkaus. Mutta kun olet jonkun viimeinen rakkaus, se on enemmän kuin täydellistä”, uutiskanavan juontaja päättää videon.
Clarence kertoo lisää hänen ja Carolynin rakkautarinasta artikkelin yllä olevalla videolla. Voit myös lukea videon sisällön tekstimuodossa englanniksi täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!