Kyselytutkimus: Puolella eronneista epävarmuutta ja hermostuneisuutta ennen häitä
Kuva: Fotolia
Vahvat epäilykset omasta parisuhteesta voivat olla merkki avio-ongelmista tulevaisuudessa.
Moni kokee jännitystä, hermostuneisuutta ja perhosia vatsassa -tunnetta ennen omia häitään – onhan kyseessä iso askel. Huffington Post kertoo kuitenkin uudesta kyselystä, jonka tulosten mukaan vahvat epäilykset, epäröinti ja niin sanottu cold feet -tunne voi kuitenkin ennustaa ongelmia tulevaisuudessa. Brittiläisen lakifirma Slater and Gordonin kyselyn mukaan puolet eronneista suhtautui vahvasti epäröiden parisuhteeseensa ennen alttarille astelua. 65 prosenttia kyselyyn vastanneista, yli 1 600 eronneesta myönsi jopa harkinneensa tulevan puolison hylkäämistä alttarille – kuin Morsian karkuteillä -elokuvan tyyliin. Suurin osa vastanneista lopulta meni naimisiin, koska koki olevan liian myöhäistä perääntyä eivätkä he halunneet tuottaa pettymystä tulevalle puolisolle. Yksi kymmenestä vastanneesta sanoi käyttäneensä häihin niin paljon rahaa, etteivät he kyenneet sen takia perumaan niitä. ”On uskomattoman yleistä, että ihmiset menevät naimisiin epäilysten kera. Häiden alla voi olla myös paljon optimismia, mutta se voi heiketä ajan myötä”, Slater and Gordonin asianajaja Amanda McAlister kommentoi. Vaikka kyselytutkimus ei ole akateeminen, on se Huffington Postin mukaan samoilla linjoilla tuoreen tutkimuksen kanssa. Vuonna 2012 julkaistu tutkimus toi ilmi, että morsiamen häitä edeltävä hermostuneisuus yli kaksinkertaisti avioeron todennäköisyyden sekä kumman tahansa osapuolen epäilykset ennen häitä olivat yhteydessä alhaisempaan aviotyytyväisyyteen kumppania kohtaan ajan myötä. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?