Kysely: Taloudelliset syyt ja kumppanin puuttuminen saavat suomalaiset lykkäämään lasten hankintaa
![pregnancy test](https://www.nainen.com/app/uploads/2015/03/raskauskuvitusta.jpg)
Kyselyn teettäneen STTK:n puheenjohtajan mukaan toimeentulon epävarmuus luo painetta erityisesti nuoriin sukupolviin.
Moni nuori aikuinen lykkää päätöstä perheen perustamisesta taloudellisista syistä, selviää toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK:n teettämästä kyselystä. Vastaajista viidenneksellä lasten hankkiminen oli lykkääntynyt taloudellisilla perusteilla.
Etenkin naisten vastauksissa korostui työelämän epävarmuus ja toimeentulon riittävyys. Miesten vastauksissa sen sijaan korostuivat kumppanin puuttuminen ja taloudelliset syyt.
”Toimeentulon epävarmuus luo painetta erityisesti nuoriin sukupolviin. Huoli näkyy vaikeutena tehdä omaa elämää koskevia suunnitelmia”, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa tiedotteessa.
STTK:n teettämään kyselyyn vastasi yhteensä 3022 henkilöä ympäri Suomen. Otos edustaa 18-70-vuotiaita suomalaisia iän, sukupuolen ja maakunnan mukaan painotettuna ja kiintiöitynä.
Perheeseen liittyvät valinnat ovat yksilöllisiä
STTK:n mukaan vastaajilla, jotka ovat päättäneet olla hankkimatta lapsia, keskeisimpinä syinä ovat henkilökohtaiset toiveet. He eivät halua lapsia esimerkiksi siksi, että ajatus ei tunnu omalta tai vastaaja ei pidä lapsista.
Toisaalta lasten haluamisen taustalla korostuvat myös henkilökohtaiset syyt. Lapsia toivovista vastaajista 49 prosenttia kertoo syyksi yksilölliset mieltymykset ja toiveet.
”Yksilönvapautta kunnioittavassa yhteiskunnassa meidän on ymmärrettävä, että ihmisillä on elämässään hyvin eri tavoitteita. Lapset eivät kuulu kaikkien suunnitelmiin. Ydinperhe ei voi olla yhteiskuntakelpoisuuden tai elämänlaadun mittari, eikä sitä pidä tuputtaa kenellekään”, Palola toteaa.
”Ihmisille on annettava mahdollisuus valita ilman syyllistämistä tai surkuttelua. Toisaalta yhteiskunnan on luotava yhdenvertaiset edellytykset kaikille, jotka lapsia haluavat”, hän lisää.
Suomi väestön ikääntymisessä edelläkävijä
STTK:n mielestä poliittisilla päätöksillä voidaan yhtä hyvin vahvistaa tai heikentää kansalaisten tulevaisuususkoa ja luottamusta.
”Teemme virheen, jos emme ota vakavasti esimerkiksi nuorten miesten syrjäytymistä koulutuksesta ja työstä. Työelämän tasa-arvon kehittäminen, oikeudenmukainen verotus, asuntopolitikka, lapsiperheiden tuet ja palvelut sekä panostukset osaamiseen ja koulutukseen ovat konkreettisia kansalaisten arkeen vaikuttavia asioita, joilla voidaan luoda edellytyksiä myönteiselle väestökehitykselle”, Palola arvioi.
Suomi on väestön ikääntymisessä edelläkävijä ja STTK:n mukaan emme ole Euroopassa ongelman kanssa yksin. Osaavasta työvoimasta tullaan käymään tulevaisuudessa ankaraa taistelua.
”Yhteiskunnalla on käytössään lukuisia keinoja varautua alhaisen syntyvyyden vaikutuksiin. Työllisyysasteen nostolla on merkittäviä vaikutuksia. Panostukset kansainväliseen rekrytointiin ovat tehokasta ennakoivaa varautumista. Työelämä voisi paljon nykyistä paremmin myös tukea vanhempien ikäluokkien jatkamista työelämässä pidempään”, Palola listaa.
Eläkejärjestelmään tehdyt uudistukset ovat erinomainen esimerkki ennakoivasta varautumisesta väestörakenteen muutoksiin.
”Työmarkkinajärjestöt ovat tehneet järjestelmän kestävyyttä parantaneita uudistuksia, jotka kantavat pitkään. Vastaavia uudistuksia tarvitaan muillekin yhteiskunnan sektoreille”, Palola esittää.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää