Kumpi sukupuoli on onnellisempi avioeron jälkeen? Tutkimus selvitti vastauksen
Samainen sukupuoli osoittaa myös syyttävää sormea ex-kumppania kohtaan eron jälkeen todennäköisemmin.
Kun suhde päättyy eroon, on toista osapuolta helppo syyttää erosta. Kyselytutkimuksen mukaan tämä on ominaisempaa naisille. Netissä toimivan lakipalvelu Avvon teettämän kyselyn mukaan 64 prosenttia naisista syyttää exiään erosta. Miehistä samalla tavalla toimii vain 44 prosenttia. Tunnetun seksologin ja Washingtonin yliopiston sosiologian professori Pepper Schwartzin mukaan tulokset heijastaisivat syvälle juurtuneita uskomuksia perinteisistä sukupuolirooleista. ”Voi olla, että naiset uskovat, ettei itsensä syyttäminen ole voimaannuttavaa ja miehistä voi tuntua siltä, ettei ex-vaimon syyttäminen ole kovin maskuliinista”, Schwartz sanoi Avvolle.Syyttävä osapuoli myös onnellisempi
Vaikka naiset ovat syyttävämpi osapuoli eron jälkeen, ovat he myös onnellisempia erostaan. Kyselyyn vastanneista 73 prosenttia sanoi, ettei kadu eroa, kun miehistä samoin ajatteli 61 prosenttia. Kolme neljästä naisesta myös tunnusti, että olisi mieluummin yksin, menestynyt ja onnellinen kuin onnettomassa parisuhteessa – miehistä samoin tunsi hieman yli puolet (58 %). ”Miehet ovat pelokkaampia omillaan olemisen suhteen sen jälkeen, kun ovat tottuneet kotielämään avioliitossa ja vaikka miehet todennäköisemmin mieltävät avioliiton vanhentuneeksi instituutioksi, he todennäköisemmin haluavat pysyä yhdessä, vaikka suhteessa olisi ongelmia”, Schwartz kertoi. ”Naiset sen sijaan arvostavat onnellisuutta avioliittoa enemmän ja pelkäävät itsenäisyyttä yleisesti vähemmän”, Schwartz päätti. Avvon kyselyssä ei kuitenkaan selvitetty, miten toisen osapuolen syyttämiseen vaikuttaa avioeron syy tai miten prosenttiosuudet jakautuisivat samaa sukupuolta olevien parien avioerojen yhteydessä. Kyselyyn vastasi 2 000 amerikkalaista miestä ja naista. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen