Kriisipuhelin alkaa päivystää ympäri vuorokauden – ”Ihmisten kriisit eivät katso kelloa”
Yleisin syy soittaa ovat ihmissuhdeongelmat, mutta yhä useampi soittaa kriisipuhelimeen itsetuhoisten ajatusten vuoksi.
Kriisipuhelimen suomenkielinen linja alkaa päivystää joka päivä vuorokauden ympäri helmikuun ensimmäisestä päivästä lähtien (1.2.2020). Valtakunnallinen kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä oleville ja heidän läheisilleen.
”Ihmisten kriisit eivät katso kelloa arkena eikä pyhänä. Nyt meille voi soittaa, silloin kun keskusteluavun tarve iskee, kellonajasta ja päivästä riippumatta”, kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter MIELI Suomen Mielenterveys ry:stä kertoo tiedotteessa.
Tarve keskusteluavulle on suuri: vuonna 2019 soittoyrityksiä tuli 29,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, 211 672 kappaletta – se on 580 soittoa päivässä. Krrisipuhelin myös vastasi viime vuonna ennätysmäärään soittoja, yhteensä 57 558 soittoon.
Kriisipuhelimessa päivystävät kriisityön ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset. Päivystäjä auttaa pohtimaan keinoja oman tilanteen helpottamiseksi, voimavarojen löytämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.
Huoli omasta ja läheisen jaksamisesta puhututtaa
Kriisipuhelimeen soittaa yhä useampi itsetuhoisten ajatusten vuoksi. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n tiedotteen mukaan kun vuonna 2011 itsetuhoisuudesta puhuttiin 750 keskustelussa, oli itsetuhoisuutta käsitteleviä keskusteluja viime vuonna 3 408; se on 9-10 itsetuhoista keskustelua vuorokaudessa ja näistä 1-2 on soittoja, jossa soittaja sanoo olevansa akuutissa itsemurhavaarassa.
Yleisin syy soittaa ovat ihmissuhdeongelmat: yli 20 prosenttia puheluista liittyy ihmissuhteisiin, erityisesti parisuhteisiin tai huoleen läheisestä. Myös oma paha olo ja arjessa selviytymiseen liittyvät vaikeudet puhututtavat.
”Kriisipuhelin on hyvä paikka soittaa, kun tuntuu etteivät omat voimat riitä ja tarvitsee keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa. Kriisi voi johtua jostain äkillisestä tapahtumasta tai kun elämässä on ollut surua, murhetta tai pelkoa jo pidemmän aikaa”, Winter kertoo.
”Akuutissa tilanteessa, jossa oma tai läheisen henki on uhattuna ja tarvitaan viranomaista, tulee aina soittaa hätänumeroon 112”, hän muistuttaa.
Keskusteluapua tarjolla jo neljällä kielellä
Kriisipuhelin vastaa suomenkielisen linjan lisäksi myös ruotsiksi, arabiaksi ja englanniksi. Soittaa voi nimettömänä, ja soitto maksaa oman operaattorin perimän hinnan verran.
Kriisipuhelin suomen kielellä 09 2525 0111
- auki vuoden jokainen päivä ja yö 24h
- mieli.fi/kriisipuhelin
Kriisipuhelin ruotsin kielellä, Kristelefon 09 2525 0112
- ma, ke klo 16.00-20.00, ti, to ja pe klo 9.00-13.00
- mieli.fi/kristelefon
Kriisipuhelin arabian kielellä 09 2525 0113, soittaa voi myös englanniksi
- ma-ti klo 11.00-15.00, ke klo 13.00-16.00 ja 17.00-21.00, to klo 10.00-15.00
- yhteyttä voi ottaa myös Whatsappin välityksellä numeroon 040 195 8202
- mieli.fi/azmaja mieli.fi/en
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan