Komeat jäävät mukavien jalkoihin: Luonne merkitsee naisille enemmän kuin ulkonäkö
Jokaisella on määritelmänsä sille, mitä kumppanilta haluaa ja usein luonteenpiirteet ovat tärkeässä asemassa.
Tätä tukee myös Worcesterin ja Sunderlandin yliopistojen tutkimus. Pitkää parisuhdetta etsivät naiset suosivat tutkimuksen mukaan mukavia miehiä enemmän kuin miehiä, jotka ovat komeita, mutta heidän luonteensa ei ole kovin miellyttävä. Tutkimusta varten brittitutkijat näyttivät yli 200 naiselle valokuvia eri miehistä, joiden viehättävyys vaihteli. Kuvien yhteyteen oli kirjoitettu kuvaus miesten luonteesta. Osa kuvauksista puhui epäitsekkyyden puolesta, kuten: ”Herra X päättää mennä kahvilaan ostamaan leivän ja kupillisen teetä, jonka antaa kodittomalle henkilölle kahvilan ulkopuolella.” Toisissa kuvaukset eivät olleet niin mairittelevia: ”Herra Y teeskentelee käyttävänsä puhelintaan ja kävelee suoraan kodittoman ohi.” Tutkijat saivat selville, että naiset halusivat todennäköisemmin pitkän parisuhteen sellaisen henkilön kanssa, kuka oli vähemmän viehättävä, mutta teki mukavia ja ystävällisiä asioita kuin henkilön, joka oli komea, mutta luonteeltaan ikävämpi. Tutkijat paljastivat myös, että kun mies oli sekä ulkoisesti viehättävä että mukava, oli vaikutus naisten haluun aloittaa parisuhde suurempi kuin viehättäväyyden ja mukavuuden yksilöllisten vaikutusten summa. ”Kaiken kaikkiaan tulokset antavat lisää tukea sille, että epäitsekkyys toimii tärkeänä piirteenä kumppania valittaessa varsinkin pitkien parisuhteiden kohdalla”, tutkijat totesivat. Eivät ne komeat rentut siis olekaan niin naisten mieleen – ainakaan parisuhderintamalla. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit ovat todella myötähäpeää aiheuttavia
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- 20-vuotias vs. 30-vuotias – näin ajattelu ja elämä muuttuvat
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Kestävän avioliiton salaisuus: tehkää nämä 7 asiaa joka vuosi
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yksi asia voi lisätä uskottomuuden todennäköisyyttä – tätä kannattaa seurata
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen