Koiria huijataan ”taikatempuilla” – katso hauskat koostevideot What the Fluff -haasteen parhaista paloista
Osa koirista menee ”taikatempun” myötä hämilleen, osa pilaa omistajansa yritykset – ja ovatpa omistajat onnistuneet myös telomaan itseään koiraansa juksatessaan.
Sosiaalisessa mediassa on kesän aikana levinnyt lukuisia videoklippejä What the Fluff Challenge -nimellä kulkevasta haasteessa, jossa on tarkoitus huijata koiria ”taikatempulla”. Ideana on, että koiransa edessä seisova omistaja piiloutuu esimerkiksi lakanan tai viltin taakse, kurkistaa sieltä muutaman kerran ja pudottaa sen sitten maahan, samalla siirtyen itse toisaalle piiloon, jolloin koira jää ihmettelemään, mihin omistaja oikein katosi. ”Taikatemppu”-haasteesta on syntynyt lukuisia hulvattomia videoita, joita on jaettu someen. Osassa videoista voi huomata, miten koirat selvästi menevät hämilleen, kun omistaja katoaa heidän silmien edessä, toiset taas eivät ole moksiskaan ja saattavat vain mennä lattialle pudotetun lakanan tai vastaavan päälle köllöttämään – ja muutamissa koko pila menee pieleen, kun koirat hyppivät lakanaa vasten tai omistaja onnistuu telomaan itsensä lyömällä polvensa ovenkarmiin, kuten aivan artikkelin lopussa olevalla LADBiblen julkaisemalla koostevideolla käy. Voit katsoa artikkelin yltä The Dodon luoman koostevideon. Lisää vastaavia koostevideoita löydät esimerkiksi Dogs Are Awesomen YouTube-kanavalta, missä tätä kirjoittaessa koostevideoita tästä haasteesta on julkaistu lähemmäs 30. Haastetta on kokeiltu myös kissoihin ja ainakin yhteen kissaan se tepsi:Koostevideoita kissojen reaktioista haasteeseen löydät myös esimerkiksi Dogs Are Awesomen YouTube-kanavalta – tässä linkki yhteen videoon. Alta voit katsoa LADBiblen jakaman koostevideon koirien reaktioista.
’What The Fluff Challenge’ CompilationPeople keep pranking their dogs with this ’magic trick’ and it’s amazing. Here are our favourites so far Julkaissut LADbible Keskiviikko 20. kesäkuu 2018
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi