Koirat eivät olekaan niin fiksuja, paljastaa uusi tutkimus

Koirat ovatkin tutkijoiden mukaan luultua tyhmempiä.
”Kuka on fiksu koira, kuka”, lässyttää moni koiranomistaja omalle lemmikilleen. Mutta vaikka koirat ovat oppivaisia, tottelevaisia ja uskollisia ihania otuksia, eivät ne ole niin fiksuja kuin on luultu.
Tutkijat ovat Metron mukaan selvittäneet, että koirat eivät ole poikkeuksellisen fiksuja verratuna muihin eläimiin. Monet niiden ’ainutlaatuisista’ taidoista sujuvat myös muilta eläinlajeilta.
Exeterin yliopiston ja Canterbury Christ Churchin yliopiston tutijat arvioivat yli 300 tutkimusta eläinten aivokapasiteetista. Tutkimuksissa verrattiin koirien kognitiivisia kykyjä muihin kotieläimiin, sosiaalisiin metsästäjiin ja petoeläimiin, kuten susiin, karhuihin, leijoniin ja hyeenoihin.
Professori Stephen Lea Exeterin yliopistosta kommentoi, että uudessa tutkimuksessa tunnistettiin useita tapauksia koirien taitojen puolesta tehdystä ’ylitulkinnasta’ tutkimuksissa.
”Työmme aikana vaikutti meistä siltä, että monet tutkimukset koirien kognitiotutkimuksissa lähtivät ’todistamaan’, miten fiksuja koirat ovat”, professori sanoi.
”Niitä usein verrataan simpansseihin ja kun koirat ’voittavat’, tämä lisätään niiden maineeseen, että ovat jotain poikkeuksellisesta”, hän lisäsi.
”Mutta kuitenkin jokaisessa tapauksessa löysimme muita päteviä vertailulajeja, jotka pärjäävät vähintään yhtä hyvin kuin koirat niissä tehtävissä”, Lea jatkoi.
Metron mukaan tutkimuskatsaus keskittyi aistilliseen kognitioon, fyysiseen kognitioon, spatiaaliseen kognitioon, sosiaaliseen kognitioon ja itsetietoisuuteen. Tohtori Britta Osthaus Canterbury Christ Churchin yliopistosta sanoi, että koirien kognitio ei vaikuta poikkeukselliselta verrattuna muihin kotieläimiin, sosiaalisiin metsästäjiin ja petoeläimiin.
”Emme tee koirille mitään palveluksia odottaessamme niiltä liian paljon”, Osthaus totesi.
”Koirat ovat koiria ja meidän täytyy ottaa niiden tarpeet ja todelliset taidot huomioon miettiessämme, miten kohtelemme niitä”, hän jatkoi.
Tutkimus julkaistiin Learning & Behavior -journalissa. Voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?