Kahvipakettiakin pienempi voi selvitä – tiistaina vietetään keskoslasten päivää
Keskoslasten päivän tunnusväri on violetti, joka kuvaa keskoslasten herkkyyttä ja erityisyyttä.
Tiistaina 17. marraskuuta vietetään Maailman keskoslasten päivää ja päivän aikana tunnettuja rakennuksia valaistaan violetilla teemavärillä. Keskosperheiden yhdistys Kevyt kertoo, että päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, että maailmassa jopa joka kymmenes lapsi syntyy keskosena.
Suomessa noin kuusi prosenttia kaikista vastasyntyneistä syntyy keskosena ja noin prosentti pikkukeskosena. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaiseman perinataalitilaston mukaan vuonna 2018 Suomessa syntyi 2 772 keskosta ja pikkukeskosia 355.
Keskosella tarkoitetaan lasta, joka syntyy ennen 37. raskausviikkoa, kun taas pikkukeskonen on syntynyt ennen 32. raskausviikkoa tai painanut syntyessään enintään 1 500 grammaa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan nykyisin lasta varaudutaan hoitamaan, jos raskaus on kestänyt 22 raskausviikkoa.
Suomessa pienimmät eloonjääneet keskoset ovat olleet kahvipakettia pienempiä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan selviytymisen kannalta tärkeämpää on yleensä se, montako raskausviikkoa on takana, kuin se, paljonko vauva painaa; käytännössä vauvalla on mahdollisuuksia selvitä hengissä hänen syntyessään 22.-23. raskausviikolla ja painaessaan 450-600 grammaa.
Vauva rinnalle kenguruhoitoon
Kun vauva syntyy ennenaikaisesti, puuttuvat häneltä vielä ne ominaisuudet, jotka olisivat kehittyneet raskauden viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana. Keskosten sairaudet johtuvatkin useimmiten elimistön epäkypsyydestä.
Keskoset tarvitsevat tehokkaan hoidon rinnalla paljon pehmeää hoitoa, hiljaisuutta ja hellyyttä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa kerrotaan, että vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita hoitajia, joten heidän läsnäolonsa ja osallistumisensa vauvan hoitoon mahdollisimman paljon alusta alkaen on tärkeää.
Keskosvauvaa hoidetaan usein aluksi keskoskaapissa, jossa vastasyntyneen vointia on helpompi seurata. Keskosta voidaan joutua hoitamaan teho-osastolla, mutta kaikkien tila ei vaadi tehohoitoa, vaan vauvaa voidaan hoitaa esimerkiksi vastasyntyneiden valvontaosastolla ja hyväkuntoiset keskoset voivat päästä jopa vierihoitoon.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan elintoimintojen kehityttyä vauva pääsee muun muassa kenguruhoitoon, jossa vauvaa pidetään paljaalla iholla rintaa vasten ja keinutellaan hiljakseen esimerkiksi keinutuolissa. Kenguruhoito lujittaa vauvan ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta sekä edistää lapsen kasvua ja kehitystä.
Lisätietoa keskoslasten päivästä löydät esimerkiksi Keskosperheiden yhdistys Kevyen sivuilta sekä somekanavista, kuten Facebookista. Sivuilta löydät myös muun muassa tietoa keskosuudesta, vertaistukea keskuslasten vanhemmille sekä vinkkejä keskosperheen läheisille.
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi