Juoko kumppanisi sinua enemmän? Voi tietää vaikeuksia suhteelle

Tutkijat ovat selvittäneet, kuinka parin juomistottumukset vaikuttavat onnellisuuteen.
Jos kumppanilasi on tapana nauttia alkoholia ja sinä taas pitäydyt mieluummin alkoholittomissa juomissa, voi se tietää vaikeuksia suhteellenne, sillä parin erilaiset juomistottumukset vaikuttavat suhteen onnellisuuteen.
Women’s Health kertoo tutkimuksen selvittäneen, että samanlaiset juomistottumukset omaavat parit olivat todennäköisemmin onnellisempia kuin parit, joissa toinen osapuoli kertoi juovansa säännöllisesti alkoholia toisen ollessa enemmän selvänä.
Suhteissa, joissa toinen joi ja toinen ei, koki pari todennäköisemmin ongelmia erityisesti ajan myötä ja varsinkin silloin, kun nainen oli enemmän juova osapuoli ja mies alkoholia välttelevämpi osapuoli.
Women’s Healthin mukaan ongelmiin ei vaikuttanut laisinkaan se, kuinka paljon kumppani joi, vaan vain se, jos toinen pidättäytyi täysin alkoholin käytöstä. Tutkijoiden yksi teoria erilaisten juomatottumusten vaikutukselle on se, että se tarkoittaa, ettei oman kumppanin kanssa vietä laatuaikaa.
”Emme ole varmoja, miksi tätä tapahtuu, mutta syy voi olla siinä, että enemmän vapaa-ajan aktiviteetteja yhdessä tekevillä pareilla suhteen laatu on parempi”, tutkimusta tehnyt Kira Birdtt kommentoi.
Michiganin yliopiston tutkimusta varten tutkijat haastattelivat yli 2 700 naimisissa olevaa paria heidän tavoistaan käyttää alkoholia. Jokainen osallistuja vastasi kysymyksiin siitä, kuinka usein he ja heidän kumppaninsa joi alkoholia ja kuin kriittiseksi, vaativaksi tai ärsyttäväksi he kokivat kumppaninsa yleisesti.
Women’s Healthin mukaan tulokset pätevät yleisiin tottumuksiin, joten jos vaikkapa toisinaan kumppanisi nauttii huurteisen ruokailun yhteydessä ja sinä et – tai päinvastoin – ei se ole merkki huonosta suhteesta.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 tapaa, joiden avulla saat vyötärösi näyttämään kapeammalta hetkessä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Nainen: Jos tuoksut näiltä 10 ruoalta, saat miehesi halut heräämään
- 5 haistamiseen liittyvää oiretta voivat olla merkkejä alkavasta dementiasta
- Laita valkosipulinkynsi tyynyn alle – lue miten mielesi kiittää sinua
- Tutkimus: Näin paljon stressi vaikuttaa naisten hedelmällisyyteen
- 8 loistavaa tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi mehupaasto kannattaa – tällaiset vaikutukset kehoon ja mieleen
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- Nämä horoskooppimerkit pettävät eniten ja pyrkivät kaiken lisäksi salaamaan sen
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Jos mies katsoo sinua päästä varpaisiin, tätä se tarkoittaa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Näin neurologit toimivat, kun heillä särkee päätä – 8 tehokasta apukeinoa päänsärkyyn
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana