Jake Gyllenhaal: ”Naiset ovat parempia kuin miehet”
Hollywood-hurmuri Jake Gyllenhaal tunnetaan muun muassa luonnonsuojelutyöstään, mutta on miehellä muitakin avuja: hänen mielestään naiset nimittäin ovat parempia kuin miehet, kertoo Elle.
Gyllenhaal julisti mielipiteensä Cannesin elokuvajuhlien lehdistötilaisuudessa.
– Uskon ehdottomasti naisten paremmuuteen. Kaikki ihmiset, joiden kanssa työskentelevät, uskovat samoin – ja heidän täytyykin, muuten en työskentele heidän kanssaan.
Kiittää äitiään ja siskoaan
Gyllenhaalille huomautettiin, että naiset pyrkivät ennemminkin tasa-arvoon kuin paremmuuteen miesten suhteen, mutta näyttelijä pitäytyi silti kannassaan. – Yksi syy siihen, miksi ihailen Bongia (Bong Joon Ho, Gyllenhaalin uuden elokuvan, Okjan, ohjaaja), on se, että hän yksinkertaisesti ajattelee meidän miesten olevan vähempiarvoisia. Gyllenhaal kiittää äitiään ja siskojaan siitä, että he ovat osoittaneet hänelle, millaista sukupuolten epäsuhtaisuus on Hollywoodissa. – Kasvoin perheessä, jossa sekä siskoni että äitini puhuivat asiasta jatkuvasti. Erityisesti siskoni on erittäin suorasanainen, mitä tulee alaan liittyvään seksismiin.Seksismi pois Hollywoodista
Gyllenhaalin sisko on näyttelijä Maggie Gyllenhaal, joka kommentoi vuonna 2015 The Wrapin haastattelussa näin: – 37-vuotiaana minulle kerrottiin, että olen liian vanha näyttelemään 55-vuotiaan miehen rakastajatarta. Gyllenhaalien äiti, Naomi Foner, on käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja, joka on kertonut avoimesti vaikeuksistaan päästä ohjaamaan elokuvia. Osittain perheensä vaikeuksien takia Jake Gyllenhaal kertoo haluavansa poistaa seksismin Hollywoodista, ja hän onkin pyrkinyt tekemään asian eteen jotakin konkreettista: – Perustin kaksi vuotta sitten tuotantoyhtiön, ja yksi suurimmista aikomuksistamme on varmistaa, että että naisohjaajat ja naisista kertovat tarinat pääsevät esille yhtä paljon kuin miehetkin. Lähde: ElleLUE MYÖS:
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Huomioi nämä asiat ennen kuin päätätte lyödä hynttyyt yhteen
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut