Isä teki vauvan kanssa hulvattoman huulisynkkavideon – katso viraalihitti
Dubsmash-sovelluksen avulla isä loi viihdykettä töissä olevalle äidille.
Kun Priscilla Bruce on ollut töissä iltaisin ja viikonloppuisin, on hänen miehensä huolehtinut Eric huolehtinut parin pienestä pojasta, Jackista kotona. Isä on käyttänyt kahdenkeskistä aikaa hauskalla tavalla hyväkseen tehden Dubsmash-videoita yhdessä poikansa kanssa. Dubsmash-videot ovat eräänlaisia videoselfieitä, joissa taustalla soi esimerkiksi tunnettu biisi tai kohtaus elokuvasta, jota videota kuvaava sitten huulisynkkaa. Eric on tehnyt videoita sekä ilahduttaakseen vaimoaan hänen työpäivien aikana että lähentyäkseen poikansa kanssa. Eric kertoi TODAY:lle Dubsmash-videoiden vastaavan samaa kuin äidille olisi lähettänyt aina kuvia, mutta video teki kaikesta hieman erityisempään. Joulukuussa 2014 syntynyt Jack joutui kolmen viikon ikäisenä pienen leikkauksen takia viettämään viikon sairaalassa, mikä teki Priscillalle entistä vaikeammaksi jättää Jack kotiin ja aloittaa paluu työelämään pojan ollessa noin kuuden viikon ikäinen. Tämä mielessä Eric alkoi tehdä videoita. ”Minulla oli hauskaa tehdä videoita ja se on mainio tapa lähentyä hänen kanssaan ja oppia, miten olla isä ja mitä tehdä vauvan kanssa, kun olet yksin hänen kanssaan päivän ajan”, Eric sanoi TODAY:lle. Perheen äiti pitää videoiden saamisesta. ”Ne saavat minut nauramaan. Ne ovat kuin päivän kohokohta”, Priscilla kertoi. Priscilla innosti miestään koostamaan Dubsmash-videot yhteen ja YouTubessa julkaistusta koostevideosta on tullut viraalihitti. Hauskojen klippien lisäksi vuoden ajalta yhteen koostetuista videoklipeistä voi seurata Jack-pojan kasvua.Voit katsoa Ericin ja Jackin hauskan Dubsmash-koostevideon jutun yltä.
Lähde: TODAYLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus paljastaa, mitä naiset katuvat elämässään kaikkein eniten – moni ei halua myöntää tätä
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän