Hyviä uutisia teen ystäville: Kamomillatee voi auttaa naisia elämään pidempään
Kuva: Fotolia
Tutkimuksen perusteella kamomillateen juominen kannattaa.
The Gerontologist on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan kamomillateen juominen voi alentaa naisten riskiä menehtyä useihin eri tekijöihin. Vastaavaa vaikutusta teellä ei kuitenkaan ollut miesten keskuudessa, mutta tutkijat eivät osanneet osoittaa sille syytä. Yhdysvaltalaistutkijat selvittivät kamomillateen vaikutuksia seuraamalla 1 677 meksikolaisamerikkalaisia yli 65-vuotiaita naisia ja miehiä seitsemän vuoden ajan. Tutkijoille ilmeni, että verrattuna teetä juomattomiin, kamomillatee oli kytköksissä 29 prosentin laskuun kuoleman riskissä eri tekijöihin, vaikka tutkijat ottivat huomioon muun muassa tutkimukseen osallistuneiden terveydentilat ja terveyskäyttäytymisen. Bustlen mukaan kamomillateen hyödyt eivät ole yllättäviä. Se on yksi vanhimmista ja eniten käytetyistä lääkekasveista, ja sitä on suositeltu pitkään esimerkiksi vatsavaivoihin ja ahdistuksen hoitoon. Lähde: BustleLUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- Naiset paljastavat, mitä eivät ainakaan halua kumppaniltaan lahjaksi