Hyvät yöunet auttavat laihtumisessa – näin selvität, paljonko kaloreita kuluu nukkuessasi
Laskukaavojen avulla voit selvittää, kuinka paljon kaloreita kuluu yöunien aikana.
Laihdusprojektin aloittaessa ensimmäisenä yleensä huomioi ruokavaliota ja liikunnan määrää. Nämä ovat toki avainasemassa tuloksien saavuttamisen kannalta, mutta on Popsugarin mukaan on myös yksi muu tekijä, jolla voi olla merkittävä vaikutus: yöunien laatu ja määrä.
Nämä arvokkaat levon tunnit voivat auttaa estämään ylensyöntiä, mikä helpottaa kalorivajeen luomista. Tämän lisäksi kaloreita kuluu nukkuessasi, mutta määrä vaihtelee ihmisestä toiseen.
Popsugarin mukaan European Journal of Clinicial Nutritionissa julkaistu tutkimus kertoo, että on mahdollista arvioida, kuinka paljon nukkuessa kuluttaa kaloreita. Se selviää, kun laskee ensin oman perusaineenvaihdunnan (basal metabolic rate, BMR) ja jakaa tämän lukeman 24:llä, mikä vastaa vuorokauden tunteja.
Yksi tapa BMR:n selvittämiseksi on Harris-Benedictin kaavalla. Popsugarin mukaan se perustuu painoon, pituuteen, ikään sekä sukupuoleen, ja naisille se lasketaan näin:
BMR = 655 + (1,8 x pituus sentteinä) + (9,6 x paino kiloina) – (4,7 x ikä vuosina)
Esimerkiksi 28-vuotiaalla naisella, joka on 170 senttiä pitkä ja painaa 65 kiloa, BMR olisi yllä olevalla kaavalla noin 1 453 kilokaloria. Kun tämän lukeman jakaa vuorokauden tuntimäärällä, selviää esimerkkinaisen kuluttavan noin 60 kilokaloria tunnissa nukkuessaan.
Popsugarin mukaan mitä enemmän kuntoilet ja mitä enemmän lihaksesi kasvavat, sitä enemmän poltat kaloreita levossa, mutta kunnon yöunien saaminen (7-8 tuntia yössä) voi auttaa sinua pyrkimyksissäsi. Sertifioitu valmentaja Josh Hollandin mukaan laadukkaat yöunet ovat avainasemassa tehokkaan lihasten palautumisen ja yleisen voiman rakentamisen kannalta.
”Unenpuute tekee kuntoilusta toipumisen ja laihtumisen haastavaksi kropalle vähentämällä kasvuhormonin määrää ja lisäämällä stressihormoni kortisolia”, sertifioitu personal trainer fitness-ravitsemusasiantuntija Holly Roser myötäili.
Roserin mukaan liian vähäiset yöunet voivat haitata greliini- ja leptiini-hormoneita, mitkä viestivät keholle, kun olet nälkäinen tai kylläinen. Toisin sanoen se vähentää lihasten kasvua ja altistaa sinut ruokahimojen, stressin ja muunlaisille riskeille.
Jos haluat tehostaa aineenvaihduntaa ja kuluttaa enemmän kaloreita sekä samalla kokea olevasi energisempi ja pitää ohjat omissa käsissä, on parasta aloittaa kunnon yöunilla.
Voit laskea perusaineenvaihduntasi myös esimerkiksi laskurit.fi-sivustolta löytyvällä kaavalla. Sydänliiton Sydän.fi-sivustolla on myös valmis laskuri, johon tietosi syöttämällä voit laskea energiantarpeesi koko päivälle työn ja vapaa-ajan aktiivisuuden mukaan.
Lähde: Popsugar
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon