Humalanhakuinen juominen vaarallista terveydelle
![too much beer and now I am drunk](https://www.nainen.com/app/uploads/2015/02/Nainenpullonkanssasohvalla.jpg)
Tutkimuksen mukaan humalanhakuinen juominen voi olla haitallisempaa terveydelle kuin aiemmin on ajateltu.
Yleisesti on uskottu runsaan juomisen vaikuttavan kehoon pitkällä aikavälillä, mutta tutkimus osoitti vaarallisten bakteerien, endotoksiinien, tuottavan immuunisoluja, jotka ovat kytköksissä kuumeeseen, tulehduksiin ja kudostuhoon.
PLOS ONE -lehdessä julkaistua tutkimusta varten 11 miehelle ja 14 naiselle annettiin sen verran alkoholia, että sen määrä veressä nousi tunnin sisällä yli Yhdysvaltojen rattijuopumuksen promillerajan. Osallistujista otettiin verinäytteet neljän tunnin ajan 30 minuutin välein ja vielä 24 tuntia myöhemmin.
Daily Mailin mukaan tutkijat huomasivat alkoholin johtaneen endotoksiinien määrän ripeään nousuun veressä. Näitä kemikaaleja on tiettyjen bakteerien soluseinässä ja ne vapautuvat, kun solu tuhoutuu.
Tuloksista löytyi myös todisteita bakteerien DNA:sta verenkierrossa, mikä osoitti pöpöjen tunkeutuneen vatsaan. Tutkijat myös huomasivat, että miehiin verrattuna naisilla oli korkeammat veren alkoholimäärät sekä kiertävät endotoksiinin määrät.
”Meille selvisi, että yksi humalanhakuinen ilta voi tuoda esiin immuunivasteen, joka voi vaikuttaa muuten terveen henkilön terveyteen. Havaintomme väittävät, että ryyppääminen on vaarallisempaa kuin aiemmin on ajateltu”, tutkimuksessa mukana ollut Gyongyi Szabo Massachusettsin yliopistosta kertoi Daily Mailille.
Humalanhakuinen juominen määritellään Daily Mailin mukaan niin, että mies nauttii viisi juomaa tai enemmän ja nainen neljä juomaa tai enemmän noin kahdessa tunnissa, painosta riippuen.
Lähde: Daily Mail
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää