Hiljaisuus voi sabotoida suhteen – riitelyä kumppanin kanssa ei kannata vältellä

Konfliktit ja ongelmat kannattaa selvittää ja tätä tukee myös uusi kyselytutkimus.
Moni parisuhteessa oleva saattaa pitää mölyt mahassaan suuttuessaan, koska pelkää aiheuttavan suhdetta uhkaavan riidan. Kommunikointi on kuitenkin tärkeä osa suhdetta ja se pätee myös konflikteihin – ja tätä tukee kyselytutkimus.
Crucial Converstaions -teoksen tehneet David Maxfield ja Joseph Grenny toteuttivat kyselyn, jonka mukaan konfliktit puhuen selvittävät ovat kymmenen kertaa todennäköisemmin onnellisia parisuhteissaan.
Hiljaa olevat ja kumppaneitaan kommunikaation puutteesta syyttävät olivat taas todennäköisemmin onnettomia. Kyselyssä selvitettiin myös osallistujien aiempia suhteita ja eroja, ja neljä viidestä sanoi huonon kommunikaation vaikuttaneen eroon.
”Arkojen aiheiden puheeksi ottamista miettivien pitäisi puntaroida puhumisen riskejä vaikenemisen riskejä vastaan”, Grenny sanoi Glamour-lehden mukaan.
”Jos et puhu ongelmia selviksi, ne tulevat esiin tekoina ja lopputuloksena ongelmat eivät poistu ja jopa pahenevat”, Grenny jatkoi.
Grenny ja Maxfield suosittelevatkin Glamourin mukaan laittamaan itsensä kumppanin kenkiin pohtien syitä, miksi järkevä ihminen toimisi tavalla kuin kumppani on tehnyt. Keskustelu kannattaa myös aloittaa jollakin positiivisella ennen kuin käy käsiksi itse ongelmaan ja kysyä kumppanin näkemystä aiheeseen.
Ongelmien sivuuttaminen kokonaan ei auta.
”Suurin virhe on huijata itsensä ajattelemaan, että puhumattomuus huolista vähentäisi ongelmien riskiä. Se ei mene niin”, Grenny päätti.
Kirjailijoiden kyselyyn osallistui 935 ihmistä, joilta kysyttiin heidän tavoistaan käsitellä konflikteja sekä kuinka täyttäviä ja lupaavia heidän parisuhteensa ovat.
Lähde: Glamour
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi