Hiljaisuus voi sabotoida suhteen – riitelyä kumppanin kanssa ei kannata vältellä
Konfliktit ja ongelmat kannattaa selvittää ja tätä tukee myös uusi kyselytutkimus.
Moni parisuhteessa oleva saattaa pitää mölyt mahassaan suuttuessaan, koska pelkää aiheuttavan suhdetta uhkaavan riidan. Kommunikointi on kuitenkin tärkeä osa suhdetta ja se pätee myös konflikteihin – ja tätä tukee kyselytutkimus. Crucial Converstaions -teoksen tehneet David Maxfield ja Joseph Grenny toteuttivat kyselyn, jonka mukaan konfliktit puhuen selvittävät ovat kymmenen kertaa todennäköisemmin onnellisia parisuhteissaan. Hiljaa olevat ja kumppaneitaan kommunikaation puutteesta syyttävät olivat taas todennäköisemmin onnettomia. Kyselyssä selvitettiin myös osallistujien aiempia suhteita ja eroja, ja neljä viidestä sanoi huonon kommunikaation vaikuttaneen eroon. ”Arkojen aiheiden puheeksi ottamista miettivien pitäisi puntaroida puhumisen riskejä vaikenemisen riskejä vastaan”, Grenny sanoi Glamour-lehden mukaan. ”Jos et puhu ongelmia selviksi, ne tulevat esiin tekoina ja lopputuloksena ongelmat eivät poistu ja jopa pahenevat”, Grenny jatkoi. Grenny ja Maxfield suosittelevatkin Glamourin mukaan laittamaan itsensä kumppanin kenkiin pohtien syitä, miksi järkevä ihminen toimisi tavalla kuin kumppani on tehnyt. Keskustelu kannattaa myös aloittaa jollakin positiivisella ennen kuin käy käsiksi itse ongelmaan ja kysyä kumppanin näkemystä aiheeseen. Ongelmien sivuuttaminen kokonaan ei auta. ”Suurin virhe on huijata itsensä ajattelemaan, että puhumattomuus huolista vähentäisi ongelmien riskiä. Se ei mene niin”, Grenny päätti. Kirjailijoiden kyselyyn osallistui 935 ihmistä, joilta kysyttiin heidän tavoistaan käsitellä konflikteja sekä kuinka täyttäviä ja lupaavia heidän parisuhteensa ovat. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Näin rakennat lapsellesi vahvan itsetunnon – 8 asiaa, jotka jokaisen vanhemman tulisi muistaa
- Juhlapyhät koettelevat parisuhdetta – näitä sudenkuoppia ainakin kannattaa välttää
- Näitä asioita naiset toivovat joululahjaksi – apua viime hetken lahjaostoksiin
- Saako perhejoulu sinutkin raivon partaalle? Psykologi neuvoo, miten valmistautua henkisesti
- Syvällä lymyilevä häpeä tuskastuttaa eronneita – nämä 4 asiaa nousevat toistuvasti esiin
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon