Hauskoja twiittejä etätyötä kotoa käsin tekeviltä pareilta – ”Vaimoni kuiskaa ärsyttävästi kaiken kirjoittamansa…”
Se on varmasti sekä siunaus että kirous, jos oman kumppanin kanssa saa yhdessä työskennellä kotoa käsiä.
Huffpost on kerännyt parhaimmat twiitit, jotka liittyvät siihen, kun pariskunnat ovat tehneet töitä kotoa käsin koronapandemian takia. Moni niistä liittyy yhteiseen lounasaikaan, joka on koettu sekä hyvänä että huonona asiana. Mietit ehkä, että mitä huonoa sellaiseen voi liittyä. Tästä alta se selviää.
Alla siis hauskimmat twiitit, joita on aiheesta tehty. Kannattaa huomioida niissä, että monissa kodeissa myös lapset ovat pyörineet kotona koko päivän.
”Työskentelemme vaimoni kanssa kummatkin kotoa käsin. Nyt hän kypsensi mikrossa kalaa. Aika hälyttää HR paikalle”
”Puoliso, joka työskenteli ennen pandemiaa kodin ulkopuolella, pitää tätä vähän lomana. Puoliso, joka työskenteli jo valmiiksi kotoa käsin, haluaisi huutaa, että kaikki pois täältä toimistoltani.”
”Kaikille kotona työskenteville pareille hyvä vinkki: Kuvitelkaa mielessänne, että kotinne on työpaikka. Silloin voitte esimerkiksi moittia työkavereitanne siitä, kuinka he jättävät likaisia astioita lojumaan ympäri toimistoa”
”Työskentelin itse tätä ennen jo valmiiksi kotoa käsin. Mieheni ei, ja hän edelleen herää aamulla aikaisin, menee suihkuun ja pukeutuu toimistovaatteisiin. Voisiko joku sanoa hänelle, että hänen pitää pysyä yöpaita päällä koko päivän… ”
”Nyt myös vaimoni työskentelee kotoa käsin. Hän kuiskaa ärsyttävästi kaiken kirjoittamansa, joka on todella ärsyttävää”
”Työskentelemme mieheni kanssa nyt kumpikin kotoa käsin. Hän lähetti minulle juuri muistion siitä, kuinka toimistollamme on täysi kielto keskeisten parisuhteiden luomiseen”
”Olin laittamassa jäähtynyttä kahvia mikroon, josta löytyikin jäähtynyt burrito. Minä tai mieheni emme muistaneet, että olisimme kumpikaan sitä laittaneet sinne. Mukava työskennellä kotoa käsin lasten kera. ”
Näitä hauskoja juttuja olisi jaettavana varmasti monilla muillakin. Ehkä löydät näistä jotain tuttua omasta etätyöajastasi.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen