Hätistä turvotusta kasvoilta – lue vinkit tee se itse -kasvohierontaan
Kuva: Fotolia
Turvotuksesta vapaat kasvot ovat vain muutaman minuutin päässä.
Aika ajoin jokaisen kasvot ovat hieman pöhöttyneet tai turvonneet. Tätä voi kuitenkin lieventää simppelillä kasvohieronnalla. Jos haluat säästä ja olla menemättä ammattilaisen pakeille, voit tehdä sen myös itse itsellesi. Muun muassa huippumalli Miranda Kerrin kasvoja hoitava Ildi Pekar antoi vinkit, miten kätevästi voit tehdä tee se itse -kasvohieronnan. Puhdistus ensin Hieroessasi kasvoja, voi niillä oleva öljy, lika ja kemikaalit lisätä bakteeritasoja ihohuokosissa. Siksi kannattaakin pestä kädet antibakteerisella saippualla ja sitten kasvot tavallisella puhdistusaineellasi. Pyyhkäise ylöspäin vaihdellen painetta Pekarin mukaan on kaksi pääniksiä vähentää turvotusta hieronnan avulla. Ensin, liikuta sormiasi ylöspäin suuntautuvin liikkein käyttäen kevyempää painetta silmien alueella ja kovempaa painetta vähemmän herkillä alueilla, kuten otsalla, poskilla ja leuan alueella. Toinen pääniksi, sinun ei ole pakko käyttää käyttää mitään tuotteita, mutta kosteusvoiteen tai öljyn käyttäminen voi saada ihosi näyttämään entistä säihkyvämmältä ja tehdä hieronnasta entistä rentouttavamman. Pekar suosittelee käyttämään tuotetta, jossa on aktiivisia ainesosia, kuten aminohappoja tai kasviuutteita, jotka auttavat tuotetta läpäisemään ihon kerrokset syvemmälle. Anna erityistä huomiota silmänaluksille Pekarin mukaan tällä alueella kannattaa aina käyttää nimetöntä. Hänen paras niksinsä on liikkua pyörivin liikkein silmän ympäristössä arkuuden lievittämiseksi ja silmäpussien turvotuksen poistamiseksi. Anna aikaa Parhaiden tulosten saamiseksi Pekar suosittelee kasvojen hieromista viiden minuutin ajan kahdesti päivässä. Jos taas haluat tehdä pidempiä hierontasessioita, kokeile 30 minuutin tee se itse -hoitoja kahdesti viikossa. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen