Hassu video: Kaulurit hämmentävät kissakaveruksia leikkauksen jälkeen
”Mikä kauhistus sinulla on päässäsi”, lienee toinen kissoista ajatellut pakittaessa kaveriaan karkuun.
Monet leikkauttavat kissansa, jos aikeena ei ole kasvattaa uusia pentueita. Kissakaverukset Bea ja Arthurkin kävivät operoitavana ja lähtivät kotiin kaulurit kaulassaan, jotta eivät pääse leikkaushaavojen kimppuun. Felines of New Yorkin julkaisemalla videolla Bea ja Arthur ovat päässeet kotiin operaation jälkeen ja ovat hämillään ihmeellisistä hökötyksistä. Musta Bea esimerkiksi perääntyy lähestyvää Arthuria. ”Mikä kauhistus sinulla on päässäsi”, voisi kuvitella kissan ajatelleen. ”Bea ja Arthur olivat todella leikkisiä lähes heti, kun saimme ne takaisin kotiin. Ja selvästi olivat myös todella hämillään kaulureistaan”, Felines of New Yorkin YouTube-kanavalla julkaistun videon kuvauksessa kerrotaan. Katso hassu video kissoista jutun yltä.LUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän