Haluatko vahvistaa parisuhdettasi? 3 asiaa, jotka pariskuntien kannattaisi sanoa toisilleen useammin

Parisuhteesta täytyy pitää huolta, jos haluaa sen kestävän ja pysyvän tyydyttävänä.
Korona-aikana parisuhteesta huolehtiminen on voinut olla entistä haastavampaa ja pandemian mukanaan tuomat muutokset, suositukset sekä rajoitukset ovat voineet rasittaa onnellisimpiakin pareja. Laatuajan viettäminen yhdessä ja syvälliset keskustelut usein auttavat, mutta energia moiseen voi näinä aikoina olla vähissä.
Onneksi on myös helpompia tapoja vahvistaa ja vaalia omaa parisuhdetta, sillä Pure Wow’n mukaan muutamilla tietyillä sanoilla voi olla jo suuri merkitys. Psykoterapeutti Kathryn Smerling antoi kolme esimerkkiä asioista, joita parien kannattaisi sanoa toisilleen useammin.
”Arvostan sinua.”
Olittepa olleet yhdessä kaksi tai kaksikymmentä vuotta, on helppo pitää kumppania itseestäänselvyytenä. Pure Wow’n mukaan se ei tiedä hyvää parisuhteelle.
”Jos kumppanisi tekee jotain odottamatonta, huomaa se ja arvosta sitä”, Smerling neuvoo.
Sama pätee myös päivittäisiin tekoihin, joita kumppanisi tekee ja joita rakastat. Ne voivat olla mitä tahansa arkisia tekoja, kuten hän antaa sinun nukkua rauhassa pidempään viikonloppuna tai keittää aamukahvin aina valmiiksi sinulle. Koeta osoittaa hänelle, kuinka paljon nuo teot merkitsevät sinulle.
”Kerro hänelle, miten nautit seurata hänen touhujaan yhdessä lastenne kanssa. Tai jos huomaat, että hänellä on huono päivä tai hän on pois tolaltaan jostain syystä, kerro hänelle miten arvostat kaikkia pikkujuttuja, joita hän tekee”; Smerling sanoo.
Kukapa ei pitäisi siitä, että tuntee olevansa arvostettu?
”Mitä voin tehdä sinun puolesta/hyväksesi?”
Smerlingin mukaan liian usein parit ajautuvat rutiineihin ja joskus he ovat kuin toisensa yössä ohittavat laivat sen sijaan, että olisivat samassa veneessä. Esimerkiksi saatat olla niin tottunut siihen, että hän tekee joka päivä ruoan, että et hoksaa kysyä, haluaisiko hän joskus vaihtaa rooleja. Tai kenties kumppanillasi on työstressiä tai -ongelma, joka ei ole osaamisalueellasi, mutta voit silti tarjoutua auttamaan muilla tavoin – kenties rentouttava hieronta tai hetkellinen aivot narikkaan -meininkin hyvän sarjan parissa olisivat tarpeen.
Smerlingin mukaan kun kysyt kumppaniltasi, mitä hän kaipaa sinulta siinä hetkessä, huomioit siinä samalla kumppanuutenne että yksilöllisen arvostuksen.
”Kiitos.”
Tämä on yksinkertainen, mutta Pure Wow’n mukaan voimakas teko. Tästä on jopa tehty tutkimus, jonka mukaan kiittäminen ja kiitollisuus voi olla ratkaisevassa asemassa suhteen kestävyydelle. Tutkijoiden mukaan yksinkertainen tapa kiittää kumppania säännöllisesti voi olla tarpeeksi voimakas teko, että se voi suojata alttiudelta erota.
”On tärkeä huomata ja tunnustaa asiat sekä teot, jotka usein mielletään rutiiniksi, ja samoin on myös tärkeä tietoisesti yrittää arvostaa ja kiittää sitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä”, Smerling toteaa.
Kerroimme aiemmin sanasta, jolla on päinvastainen vaikutus kuin näillä kolmella asialla. Voit lukea lisää tästä yhdestä yllättävästä sanasta, joka tuhoaa suhteita, täällä.
Lähde: Pure Wow
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 5 hyvää syytä, miksi lasta ei kannata hankkia liian nuorena
- 7 salaisuutta, joiden avulla elät onnellista elämää
- 6 yleistä asiaa, joista miehet valehtelevat naisille, koska haluavat tehdä meihin vaikutuksen
- Nämä 10 taitoa jokaisen nelikymppisen miehen pitäisi osata
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi — näin jalkasi kiittävät seuraavana aamuna
- Tässä on pieniä, keskisuuria ja suuria kaluja – pidä huoli, ettet katso näitä työpaikalla
- 5 parasta pukeutumisvinkkiä yli 60-vuotiaalle naiselle
- Vältä syömästä näitä päivänä, jolloin haluat vatsasi pysyvän litteänä
- Tässä on 15 merkkiä siitä, että miehet pitävät sinua täysin kahjona
- Älä koskaan juo vettä heti herätessäsi – tämä on lääkärin antama varoitus
- Haluatko seuraa lakanoiden väliin? Kokeile näitä himokkaita iskureploja
- Näin saat miehen pitämään sinusta – jätät vain tekemättä nämä 21 asiaa
- Sänkykemiat huipussaan! Nämä 4 horoskooppimerkkiä ovat sinun merkillesi sopivimmat seksikumppanit
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että nainen ei ole tyytyväinen sängyssä
- 38 mielenkiintoista kysymystä ystävälle – tulet yllättymään vastauksista
- Jos teet tätä asiaa öisin, voi se pilata parisuhteesi
- Mies haluaa syntymäpäivälahjan, johon vaimo ei voi suostua – törkeä toive
- Ruusujen väreillä ja lukumäärällä on omat merkityksensä – lue, millaisia viestejä lähetät valinnoillasi
- Nämä horoskooppimerkkit eivät sovi yhteen – astrologi selittää, miksi niiden rakkaustarinoita ei ole kirjoitettu tähtiin
- Nämä 8 vaatetta jokainen yli 60-vuotias nainen tarvitsee vaatekaappiinsa