Muista sanoa kumppanillesi ”Kiitos” – parisuhteesi kiittää
”Kiitos” voi olla parisuhteen pelastava taikasana.
Avain kestävään parisuhteeseen voi olla kiittämisessä. Tutkimuksen mukaan kiitos-sanan sanominen voi muuttaa koko parisuhteesi, vaikuttaen suoraan sitoutumisen tasoon ja vähentäen kinastelusta aiheutuvia vahinkoja.
”Tutkimus osoittaa kiitoksen voiman”, tutkimusta kirjoittanut Allen Barton kommentoi.
Personal Relationships -journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan kiitollisuutensa näyttäminen kumppanille saa kumppanin tuntemaan olonsa enemmän arvostetuksi ja rakastetuksi.
Yhdysvalloissa sijaitsevan Georgian yliopiston tutkijat kysyivät 468 naimisissa olevalta henkilöltä heidän taloudellisesta hyvinvoinnistaan, tavoistaan kommunikoida sekä kuinka paljon kiitollisuutta he tunsivat kumppaniaan kohtaan.
Tutkijoille selvisi, että kiitollisuus ennakoi sitä, kuinka onnelliseksi henkilöt tunsivat olonsa avioliitossaan, vaikka he olisivat eläneet vaikeita aikoja suhteessaan.
”Vaikka parilla olisi vaikeaa, kiitollisuus parisuhteessa voi auttaa edistämään positiivisia lopputuloksia suhteissa”, Barton sanoi.
Bartonin mukaan tutkimus on ensimmäinen, joka on dokumentoinut, miten olonsa tunteminen arvostetuksi kumppanin taholta voi suojata avioliittoja.
”Se korostaa käytännöllistä tapaa pareille vahvistaa suhdettaan, varsinkin jos he eivät ole mestareita kommunikoimaan konfliktitilanteissa”, Barton totesi.
Jos haluat suhteesi kestävän, ole kiitollinen ja muista sanoa taikasana ”Kiitos”.
Lähde: Metro
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi