Haluatko lapsesi innostuvan liikunnasta? Lisäät sen todennäköisyyttä, jos kuntoilet raskauden aikana, väittää tutkimus
Jos haluat jälkikasvusi pitävän liikunnasta, kannattaa raskauden aikana kuntoilla.
Odottavan äidin raskauden aikainen kuntoilu voi auttaa synnyttämään kuntoiluun positiivisesti ja innokkaammin suhtautuvia lapsia. Tämä selviää The FASEB Journalissa julkaistusta tutkimuksesta. Cosmopolitanin mukaan tutkimusta varten tutkijat arvioivat geneettisesti identtisten hiirten jälkikasvua. Emohiiret jaettiin kahteen ryhmään: niihin, joilla oli juoksupyörä käytössään ja käyttivät sitä poikasten odotuksen aikana, ja niihin, joilla ei ollut juoksupyörää. Tutkimuksen mukaan kummankaan ryhmän hiirten poikaset eivät osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta liikunnan suhteen ollessaan todella pieniä. Kun hiirenpoikaset olivat kasvaneet nuoriksi ja aikuisuuteen, alkoivat juoksupyörää käyttäneiden emojen poikaset käyttää enemmän aikaa juoksupyöriensä parissa sekä liikkua ympäri häkkiään useammin kuin juoksupyörättömien hiiriemojen poikaset. Vaikka hiiret selvästi eroavat ihmisistä, yksi tutkimusta tehneistä tutkijoista kertoi tutkimustulosten antavan ymmärtää, että äidin raskauden aikainen liikunta todennäköisesti vaikuttaa hänen jälkikasvunsa liikuntaan. Cosmopolitanin mukaan vaikutuksen voi selittää mahdollisesti se, että kohdussa ”hytkyminen” muuttaa kehitystä vauvan aivojen osissa, jotka vastaavat motoriikasta ja käytöksestä. Toinen selitys voi olla se, että kuntoillessaan raskauden aikana äidit tuottavat biokemikaaleja, jotka istukan kautta siirtyvät vauvaan ja vaikuttavat vauvan geneettiseen rakenteeseen ja fysiologiaan. Aiheesta tarvitaan lisätutkimuksia yksityiskohtien selvittämiseksi. Cosmopolitanin mukaan monet asiantuntijat kuitenkin suosittelevat raskaana olevia naisia harrastamaan ainakin 30 minuuttia kohtalaista liikuntaa monena päivänä, jos lääkäri näyttää sille vihreää valoa. Voit lukea lisää The FASEB Journalissa julkaistusta tutkimuksesta täältä. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon