Haluatko harrastaa seksiä eri aikaan kuin miehesi? Siihen on täysin luonnollinen syy

Naisten ja miesten halukkuus harrastaa seksiä voi olla voimakkaampi eri aikoihin päivästä.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että miehet haluavat biologisista syistä enemmän seksiä aamulla, kun taas naiset ovat usein enemmän sillä tuulella iltaisin. Syypää tähän on testosteroni.
Miesten herätessä heidän testosteronitasonsa ovat 25-50 prosenttia korkeammalla kuin mihinkään muuhun aikaan päivästä. Tämä johtuu siitä, että aivolisäke tuottaa miessukuhormoneja nukkuessa ja mitä pidempään ja syvemmin mies nukkuu, sitä korkeammat testosteronitasot hänellä on.
Naisilla testosteronin tuotanto on vähäisempää öisin, ja itse asiassa aamuisin sen määrä on naisilla vähäisimmillään. Your Tangon mukaan naiset tarvitsevatkin aikaa: tutkimukset ovat tuoneet ilmi, että naisten testosteronitasot todennäköisemmin tehostuvat, jos nainen odottaa seksin harrastamista kumppaninsa kanssa.
Vaikka nainen siis olisi töissä, hänen ajatuksensa voivat harhailla siihen, mitä hän toivoisi miehensä tekevän hänelle illalla. Naisen hormonit alkavat siis kohota ja samaan aikaan miehellä ne alkavat laskea aamun huipusta iltaa kohden.
Lähde: Your Tango
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 15 naistyyppiä, joita miehet karttavat – oletko sinä yksi heistä?
- Kolmannes meistä lopettaisi parisuhteensa tämän ruokaan liittyvän syyn takia – lopettaisitko sinä?
- Näistä syistä kumppanisi ei ehkä koskaan polvistu eteesi
- Käytä tätä väriä, jos haluat saada miehen tuntemaan vetoa itseesi
- Nämä 6 yllättävää ruokaa auttavat sinua tulemaan raskaaksi
- 15 lausetta, joilla mies yrittää saada sinut sänkyyn – älä mene lankaan
- Punainen, pinkki vai kenties nude? Tämän huulipunasi väri paljastaa luonteestasi – tee testi!
- Tee nämä 15 asiaa, ja saat miehen takuuvarmasti kiihottumaan
- Mitä kulmakarvasi paljastavat sinusta? Testaa, osuuko kuvaus kohdallesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- Tee nämä 15 asiaa, ja saat miehen takuuvarmasti kiihottumaan