Haaveiletko pitkistä hiuksista? Näin saat hiuksesi kasvamaan paremmin

Hiusten terveeseen kasvuun vaikuttaa jopa oma ruokavalio.
Oletko koettanut kasvattaa pitkiä hiuksia, mutta se ei tunnu onnistuvan? Syy tähän voi olla jopa omassa ruokavaliossa ja hormoneissa. Body&Soul listasi vinkkejä siihen, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä hiuksilleen koettaessa kasvattaa niitä pidemmiksi.
Älä tee näin:
Älä ylikuumenna hiuksiasi
Suora kuumuus voi polttaa hiuksisesi, joten suoristimien, kuivainten ja kihartimien liikakäyttö voi aiheuttaa todellista vahinkoa ja estää tervettä kasvua. Kuivaimet ovat yksi isoimmista syypäistä, sillä niiden puhaltava lämpö on yhdessä kohtaa hiuksia pitkähkön ajan. Varmista, että et koske kuivaimella hiuksiisi pitämällä se kaukana harjasta. Koeta pyyhekuivata hiuksiasi aina, kun voit ja käytä aina kuumuudelta suojaavaa ainetta.
Kasvata, älä hidasta
Älä lakkaa leikkaamasta hiuksiasi. Monet naiset välttelevät hiusten siistimistä koettaessaan kasvattaa pituutta. Leikkaamatta jättäminen aiheuttaa kuitenkin vahinkoa hiuksille. Leikkaa kaksihaaraiset säännöllisesti, että hius ei jakaudu ylempää, jolloin pitkässä juoksussa menetät vain enemmän pituutta.
Tee näin:
Syö hiuksesi seksikkäiksi
Ruokavaliolla on avainasema, kun on kyse terveestä hiustenkasvusta. On olemassa tietty tuotteita, jotka pitäisi sisällyttää ruokavalioon:
Omega-3-rasvahapot ovat todella tärkeitä keholle. Niitä löytyy soluista, jotka reunustavat päänahkaa ja tarjoavat kosteuttavia öljyjä hiuksille ja päänahalle. Pidä silmällä rasvaisia kaloja, avokadoa, kurpitstansiemeniä ja saksanpähkinöitä.
C-vitamiini on toinen hyvä lähde terveelle hiuskasvulle, sillä se tuottaa kollageenia, joka reunustaa hiuksia ja suojelee niitä katkeamiselta. Sitrushedelmät ja punaiset paprikat ovat hyvä C-vitamiinin lähde.
Sinkki, jota on naudanlihassa, ostereissa ja kananmunissa, on hyväksi päänahan suojelulle ja sitä usein käytetään hiustenlähtöä vastaan sekä kuivaan, hilseilevään päänahkaan.
Kokeile luonnollista parannuskeinoa
Fusionin Health Hair Tonic on hyvä apuväline. Moderni yrttilääke on muodostettu kiinalaisista yrteistä edistämään tervettä hiustenkasvua, sisältäen hiusten vahvuus, paksuus ja kiilto.
Ohentuvat hiukset voivat kieliä biotiinin puutoksesta. Tilannetta voi korjata esimerkiksi pähkinöillä ja ruskella riisillä. Biotiini parantaa päänahkaa ja kynsien terveyttä.
Sahapalmu on myös hyvä lääke. Sitä käytetään usein rohdosvalmisteena miesten hiustenlähdön hoidossa ja se voi tehostaa hiustenkasvua paljon.
Lähde: Body&Soul
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?