Frozen 2:n pohjoissaameksi puhuttu traileri julkaistiin – ensi-iltaan alle kuukausi
Suomessa ainakin Finnkino esittää pohjoissaameksi dubatun Frozen 2:n jouluna kaikilla paikkakunnilla, joilla on Finnkinon elokuvateatteri.
Disney on julkaissut ensimmäisen pohjoissaameksi puhutun trailerin Frozen 2 -elokuvasta (Jiknon 2) sekä myös hieman pidemmän maistiaisen trailerilla nähtävästä kohtauksesta. Elokuva on jatko-osa todella suositulle Frozen – huurteinen seikkailu -animaatiolle.
Walt Disney Animation Studios on tehnyt elokuvaa yhteistyössä Saamelaiskäräjien ja Saamelaisneuvoston kanssa. Tämän lisäksi elokuvan tekoon on osallistunut erillinen saamelainen asiantuntijaryhmä, joka on auttanut elokuvantekijöitä navigoimaan saamelaisten kulttuurin, historian, oikeuksien ja yhteiskunnan osa-alueilla elokuvanteon aikana.
Frozen 2 -elokuvassa Arendellen kuningatar Elsa lähtee selvittämään, miksi hän sai syntyessään taikavoimat. Vastaus tähän kysymykseen vetää häntä puoleensa ja uhkaa hänen valtakuntaansa.
Yhdessä siskonsa Annan, tämän poikaystävän Kristoffin, lumiukko Olafin ja Sven-poron kanssa Elsa lähtee vaaralliselle, mutta merkittävälle matkalle pohjoiseen, lumottujen maiden halki ja kohti tuntematonta. Jos ennen Elsa pelkäsi, että hänen voimansa ovat liikaa maailmalle, täytyy hänen nyt toivoa, että ne riittävät.
Pohjoissaameksi puhutun version ääninäyttelijät ovat myös julkistettu. Annan roolissa on Elin Kristina Oskal, Elsana Marianne Pentha, Kristoffina Vegard Bjørsmo ja Olafina Ánndaris Rimpi.
Sisarusten äidin, kuningatar Idunan roolissa kuullaan Eva Jeanette Iversenia ja Annan sekä Elsan isää, kuningas Agnaria ääninäyttelee Áslat Holmberg. Yhtä uutta hahmoa, Jelenaa, sen sijaan ääninäyttelee muusikko Mari Boine, jota esimerkiksi Rumba-lehti on tituleerannut maailman tunnetuimmaksi saamelaisartistiksi.
Frozen 2:n ensi-iltaan on aikaa enää alle kuukausi: se tulee elokuvateattereihin joulupäivänä, 25. jouluukuta. Finnkino kertoo Twitterissä, että elokuvasta on tulossa jouluksi pohjoissaameksi puhuttuja näytöksiä kaikille paikkakunnille, joilla Finnkinon elokuvateattereita sijaitsee.
Voit katsoa Frozen 2:n, eli Jiknon 2:n pohjoissaameksi puhutun trailerin artikkelin yltä sekä maistiaisen yhdestä trailerillakin nähtävästä kohtauksesta pohjoissaameksi puhuttuna alta. Muut Nainen.comissa julkaistut Frozen 2 -artikkelit, kuten aiemmin julkaistuja trailereita, löydät täältä.
LUE MYÖS:
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Huomioi nämä asiat ennen kuin päätätte lyödä hynttyyt yhteen
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä