Exästä ei kannata murehtia – lue miksi ei

Entiset kumppanit voivat häiritä parisuhteessa, mutta ylensä existä murehtiminen on turhaa.
Vaikka kumppanisi olisi päässyt täysin yli entisestä seurustelukumppanistaan ja olisi hulluna sinuun, voi exä silti kummitella mielessä. Pahimmillaan exän pelko ja hänen olemassa olosta murehtiminen voi tuhota parisuhteesi.
Alle on listattu syitä, miksi entisestä tyttö- tai poikaystävästä ei tarvitse murehtia.
1. Hän ei vertaa sinua häneen
Vertaatko itse entistä ja nykyistäsi keskenään, kysyy neuvojaan jakava Cosmopolitan. Luultavasti et tee sitä ja ihmisten vertailu on muutenkin on ajan hukkaa.
2. He päättivät lopettaa suhtensa
He eivät halunneet enää olla yhdessä ja sille on syynsä. Hän on nyt sinun kanssasi, koska haluaa olla.
3. Ex-kumppani on jatkanut elämässään eteenpäin
Hän ei enää roiku kumppanissasi. Ja jos hän tekeekin niin, se onkin sitten ihan eri juttu, joka saa sinut huolehtimaan siitä, että vaikutat ilkeältä kumppanilta, joka haluaa hätistää exän kumppanisi elämästä. Toivottavasti hän on kuitenkin jatkanut eteenpäin – ja vaikka ei olisi, se ei tarkoita sitä, että kumppanillasi olisi tunteita exäänsä kohtaan.
4. Hän on jatkanut eteenpäin…
… koska hän on kanssasi! Edelleen, jos hän ei haluaisi olla kanssasi, ei hän silloin todennäköisesti niin tekisi.
5. He ovat harvoin yhteydessä
Ja kun ovat, se on vain tuttavusten kuulumisten vaihtamista arjesta ja elämästä – ei mitään syvällistä ja intiimiä oman suhteen muistelua.
6. Hän ei piilottele suhdettanne keneltäkään – edes exältä
Hän on ylpeä siitä, että on kanssasi eikä hän piilottele suhdestatustanne. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hän vuodattaa kaikki suhteenne yksityiskohdat exälleen, mutta hän ei myös teeskentele olevansa sinkku, kun on puheissa exänsä kanssa.
7. Tätä ei voi korostaa liikaa: hän haluaa olla kanssasi
Hän voisi olla vielä entisensä kanssa. Tai sinkku tai harrastaa seksiä useiden eri ihmisten kanssa tai halutessaan vaikka imurin kanssa, mutta ei. Hän haluaa olla kanssasi.
8. Ex ei ole osa suhdettanne
Murehdit käytännössä siis haamusta ja tuot suhteeseen mukaan henkilön, jota siihen ei tarvita. Teet asioista itse itsellesi siis vaikeaa.
9. Jos jatkat murehtimista, se voi aiheuttaa erimielisyyksiä suhteeseenne
Pahimmillaan entisestä murehtiminen voi johtaa suhteen päättymiseen. Sinusta tulee epävarma ja ahdistunut ja kumppanisi tajuaa, ettei pysty mitenkään tekemään oloasi turvatuksi. Tästä muodostuu epäterve parisuhde – tai päättynyt sellainen.
10. Hän rehellisesti vastaa kysymyksiisi entisistä suhteistaan ja yhteydenpidosta exiin
Hän vastaa ja kertoo sinulle kaiken sen, minkä haluat tietää. Hän myös kertoo, jos hän on törmännyt exäänsä jossain tai kuullut hänestä muuten.
11. Ex ei koeta varastaa häntä sinulta
Suurin osa entisistä kumppaneista on täysin normaaleja ihmisiä, jotka eivät puno juonia saadakseen kumppanisi vietyä sinulta. Teetkö sinä itse niin? Sillä oman entisesi nykyinen voi hyvin ajatella niin sinusta ja kuinka virheellinen ajatus se onkaan, vai mitä?
12. Kumppanisi on ihan ok sinun entisten suhteen
Sinun pitäisi suhtautua hänen entisiin samoin kun hän sinuun ja luottaa häneen, kuten hän luottaa sinuun.
13. Jos törmäätte exään yhdessä, se on kuin koulukaverusten tapaaminen
Seksuaalinen jännite on poissa ja näet, että heidän välinsä selvästi ovat platoniset.
14. Et itse omaa romanttisia ajatuksia entistesi suhteen, joten se on täysin mahdollista
Kumppanisi ei valehtele sinulle, kun hän kertoo kipinän kuolleen hänen ja exänsä välillä. Sinäkin olet varmaan päässyt yli entisistä kumppaneistasi? Kuvittele, jos kumppanisi ei uskoisi sinua huolimatta kaikesta, mitä sanot ja ymmärrät paremin, mitä saatat laittaa kumppanisi käymään läpi murehtimisellasi.
15. Jokaisella on menneisyytensä
Eikä menneisyyden tarvitse antaa sanella tulevaisuutta, ellet itse päästä tilannetta sellaiseksi. Hän on välittänyt muista ennen sinua kuin sinä olet tehnyt oman elämäsi aikana. Se on vain elämää, mutta mennyt on mennyttä.
Lähde: Cosmopolitan
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä