Ei huolta – raskauden aikana on turvallista harrastaa seksiä
Tutkimuksen mukaan monilla miehillä on väärä käsitys seksin harrastamisen turvallisuudesta raskauden aikana.
Monet miehet pelkäävät, että raskauden aikana harrastettu seksi vahingoittaa sikiötä. Tämä käy ilmi Journal of Sex & Marital Therapy -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, johon osallistui 105 20-46-vuotiasta miestä, joiden kumppani oli keskimäärin 38. raskausviikolla. Tutkijat halusivat selvittää, miten raskaus voi muuttaa seksiä parin välillä. Tuloksista selvisi, että suurin osa pareista harrasti vähemmän seksiä raskauden aikana. Syy tähän oli, että 81 prosenttia miehistä ajatteli yhdynnän vahingoittavan sikiötä. Muita syitä olivat muun muassa se, että he eivät halunneet aiheuttaa ennenaikaista synnytystä tai heidän kumppaninsa ei ollut sillä tuulella. Asiantuntijoiden mukaan pelko on aiheeton. Tutkimukseen liittymätön synnytyslääkäri Mary Jane Minkinin mukaan seksi minkä tahansa raskauskolmanneksen aikana on turvallista, kunhan ei kärsi mistään komplikaatioista. ”Yhdyntä on yleensä turvallista raskauden aikana, kunhan se on mukavaa äidille”, gynekologi Kiarra King kommentoi Women’s Healthille. Asennoiksi raskauden aikana suositellaan kyljellään olemista, joka vie painetta pois tärkeiltä kehon osilta. Women’s Healthin mukaan joissakin tapauksissa lääkäri voivat myös rohkaista pareja harrastamaan seksiä. Seksi voi käynnistää synnytyksen, mutta se voi todennäköisesti tapahtua vain, kun laskettu aika on ylitetty. Minkinin mukaan siemenneste sisältää prostaglandiineja, jotka voivat aiheuttaa kohdun supistuksia. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää