Barbie tukee seksuaalivähemmistöjen oikeuksia – osoitti tukensa ”Love Wins” -paidalla

Barbie sai ylleen paidan, jolla osoitetaan tukea seksuaalivähemmistöille ja tasa-arvoisille oikeuksille.
Mattelin ikoninen Barbie-nukke on ottanut kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta, kun Barbien ylle puettiin Love Wins -tekstillä varustettu t-paita. Love Wins -paidan on suunnitellut losangelesilainen muotisuunnittelija Aimee Song, joka on saanut vasta oman Barbie-nuken ja myy vastaavia paitoja sivujensa kautta.
Huffington Postin mukaan Barbiesta julkaistiin sen virallisella Instagram-sivulla kaksi kuvaa kyseinen paita yllään pari päivää sen jälkeen, kun Mattel paljasti Songin nuken. Ikonisen nuken seurana kuvissa on Songin näköiseksi tehty nukke.
”Ylpeänä kannan tätä Love Wins -paitaa Aimee Songin kanssa”, toisen kuvan kuvateksissä on kerrottu Barbien näkökulmasta.
Song itsekin on julkaissut kuvan hänen nukestaan yhdessä Barbien kanssa.
”Minä ja Barbie tukemassa tasa-arvoisia oikeuksia, koska rakkaus voittaa”, Song on kirjoittanut kuvatekstiin.
Kuvatekstissä Song myös kertoo, että hänelle oli todella tärkeää, että hänen nukkensa edustaa häntä itseään, hänen uskomuksiaan sekä tietysti pukeutuu kuin hän.
”En voi kiittää tarpeeksi Mattelia ja Barbie-tiimiä, kun antoivat minun nukkeni olla MINÄ”, Songin julkaisun kuvateksissä sanotaan.
Song debytoi hänen Love Wins -paitansa kesäkuussa Pride-kuukauden kunniaksi. Huffington Postin mukaan Song lahjoittaa 50 prosenttia paitojen tuotosta The Trevor Projectille, joka on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten itsemurhien ehkäisyyn keskittynyt järjestö.
Mattelin edustaja kommentoi Huffington Postille, että yritys on ylpeä yhteistyöstä Songin kanssa projektin parissa.
”Olemme kaikenkattava brändi, joka juhlistaa monimuotoisuutta, ystävällisyyttä ja hyväksyntää”, edustaja lisäsi.
Yahoo! Lifestylen mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun Barbie julkisesti tukee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, mutta Mattel on tehnyt näihin vähemmistöihin kuuluvien naisten näköisiä nukkeja aiemmin. Yhdysvaltalainen jalkapalloilija Abby Wambach esimerkiksi sai oman nuken vuonna 2016 ja Rosie O’Donnellilla on myös oma nukke.
Täältä voit lukea lisää Songin suunnittelemasta paidasta ja Love Wins -paitoja voit tilata täällä, tukien samalla hyväntekeväisyyttä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksi.
Lähde: Huffington Post, Yahoo! Lifestyle
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!