Aviopari avasi mysteerisen häälahjansa vasta usean avioliittovuoden jälkeen – sen sai avata erään tärkeän syyn takia
Voisitko olla avaamatta saamaasi lahjaa heti, jos et saisi sen avaamiseen lupaa kuin erittäin hyvän syyn takia?
Mirror-sivusto kertoo Michiganissa asuvasta avioparista, Kathy ja Brandon Gunnista, jotka menivät naimisiin jo vuosia sitten. He saivat silloin tietysti paljon häälahjoja, joista yksi osoittautui heille tärkeimmäksi. Sen oli antanut heille Kathyn isotäti Alison.
Alison on itse ollut naimisissa jo lähes puolivuosisataa, joten hän todellakin tietää mikä on pitkän liiton salaisuus. Hänen antamaansa häälahjaa ei saanut avata heti. Siinä nimittäin luki näin: ”ÄLÄ avaa ennen ensimmäistä riitaa”.
Vaikka pari on tietysti riidellyt näiden vuosien aikana, eivät he olleet silti avanneet tätä lahjaa. Mutta nyt kun he miettivät mitä lahjoittaa ystävilleen, kun he olivat menossa naimisiin, päättivät he avata tämän lahjan. He ajattelivat saavansa siitä hyvän idean ystäviensä häälahjaan. Tässä vaiheessa aikaa heidän häistään oli kulunut jo useampi vuosi.
Pari ajatteli, että tämän mysteerisen lahjapaketin sisältä paljastuu avain avioliiton pelastamiseen. Sen sisältä löytyikin kaksi seteliä. Kummassakin setelissä oli mukana viesti, joista toinen oli Kathylle ja toinen Brandonille.
Kathyn viestissä luki, että hanki tällä setelillä pizzaa, katkarapuja tai jotain, josta te molemmat pidätte. Sen jälkeen laske teille kylpyvesi. Brandon taas sai viestin: ”Brandon, mene hakemaan kukkia ja pullo viiniä.”.
Kun paketin sisältö oli paljastunut, Kathy mietti kuinka se oli kaikki nämä vuodet kerännyt pölyä heidän hyllyllään, mutta oli samalla jotenkin opettanut heille suvaitsevaisuudesta, ymmärryksestä, kompromisseista ja kärsivällisyydestä. Samalla hän tajusi, että työkalut vahvan ja terveellisen avioliiton luomiseen ja ylläpitämiseen eivät koskaan olleet tuossa laatikossa, vaan ne olivat heissä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi