Avio-onnen salaisuus? Naisten pitäisi mennä naimisiin vanhemman, vähemmän koulutetun miehen kanssa
Jos suhteen tai avioliiton haluaa kestävän, kannattaisi ikäeroa olla ainakin viisi vuotta – ja naisen se nuorempi osapuoli.
Jos olet miettinyt onnellisen avioliiton tai parisuhteen salaisuutta, ovat tutkijat selvittäneet siihen vastauksen: miehen pitäisi olla vähintään viisi vuotta naista vanhempi ja naisella pitäisi olla miestä parempi koulutus, kertoo Telegraph. Kenties tämä onkin salaisuus siihen, miksi esimerkiksi supertähti Beyoncén ja hänen rap-mogulimiehensä Jay-Z:n suhde on kestänyt: syyskuun alussa 35 vuotta täyttänyt Beyoncé on miestään yli 10 vuotta nuorempi ja hänellä on myös parempi koulutustausta kuin Jay-Z:llä, joka ei ole saanut todistusta high schoolista. Telegraphin mukaan European Journal of Operational Researchissa julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että ihmiset valitsevat kumppaninsa rakkauteen, fyysiseen viehätykeen, samanlaiseen makuun, uskomuksiin ja asenteisiin sekä jaettuihin arvoihin pohjautuen. Tutkimusta tehneet Bathin yliopiston tutkijat sanoivat kuitenkin, että objektiiviset tekijät, kuten ikä, koulutus ja kulttuurinen alkuperä voivat auttaa vähentämään avioeroja. Jos kuitenkin parista toinen osapuoli on ollut aiemmin naimisissa ja käynyt läpi avioeron, laskee se suhteen kestävyyden mahdollisuuksia. Jos taas molemmat ovat kokeneet avioeron, ei sen vaikutus ole niin suuri. Telegraphin mukaan tutkimusta varten seurattiin viiden vuoden ajan tuhatta pariskuntaa, jotka olivat joko naimisissa tai vakavassa parisuhteessa, ja heidän avulla selvitettiin viitteitä kestävään suhteeseen.Mitä mieltä olet tutkimuksen tuloksista? Kommentoi alla!
Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen