Aurinko porottaa nyt voimakkaasti! Muista nämä 3 asiaa, kun suojaat ihoasi – huomioi myös aurinkoihotyyppisi

Kesän ensimmäiset UV-varoitukset on jo annettu, sillä UV-indeksin arvo on osassa maata saavuttanut voimakkaan säteilyn rajan.
Aurinko porottaa nyt voimakkaasti ja UV-säteilyltä suojautumiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, kertoo Ilmatieteen laitos. Tilastollisesti vuoden ensimmäiset voimakkaan UV-säteilyn päivät ajoittuvat Suomessa juuri juhannusta edeltävälle kahdelle viikolle.
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Ilmatieteen laitos antoikin Ahvenanmaalle kuluvan kesän ensimmäisen UV-varoituksen, kun UV-indeksilukeman ennustettiin saavuttavan voimakkaan säteilyn raja. Tiistaina 7. kesäkuuta varoitus levisi myös Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle.
Ilmatieteen laitoksen mukaan UV-säteily on voimakasta, kun UV-indeksi saavuttaa lukeman 6. Suojaamaton iho palaa silloin helposti auringossa.
”UV-säteilyltä kannattaa suojautua aina, kun UV-indeksi saavuttaa tai ylittää suojautumisrajana pidetyn lukeman 3. Etelä-Suomessa näihin lukemiin voidaan päästä jo maaliskuun loppupuolella ja Pohjois-Suomessa huhtikuussa”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Anu Heikkilä sanoo.
Tyypillisesti suojautumisrajan 3 saavuttavia tai ylittäviä lukemia mitataan Suomessa maaliskuusta syyskuun puoliväliin saakka.
Tunne aurinkoihotyyppisi
Ihon suojaaminen auringolta ja UV-säteilyltä on tärkeää ja Syöpäjärjestöjen mukaan se kuuluu ihon terveydestä huolehtimisen rutiineihin. Järjestöjen mukaan suojautuminen alkaa oman aurinkoihotyypin tunnistamisesta.
Tunnistautumisessa voi käyttää apuna vaikkapa omia aurinkokokemuksia ja miettiä, miten oma iho on reagoinut auringossa. Palaako iho herkästi? Ruskettuuko se?
”Aurinkoihotyyppejä on kuusi, joista osa on heikommin ja osa taas paremmin aurinkoa sietäviä. Harva meistä kuuluu puhtaasti yhteen ihotyyppiin, mutta usein ihmiset pystyvät hyvin helpostikin löytämään omalta tuntuvan aurinkoihotyypin”, sairaanhoitaja Marketta Komulainen Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksestä kertoo.
Komulainen toteaa Syöpäjärjestöjen tiedotteessa, että aurinkoihotyyppi vaikuttaa siihen, miten toimia auringossa ja miten suojautua UV-säteilyltä. Esimerkiksi vaaleaihoinen ei voi oleskella auringossa käytännössä lainkaan ilman ihon suojausta.
Alla oleva kuva auttaa sinua tunnistamana oman aurinkoihotyyppisi – juttu jatkuu kuvan alla

Rusketuskin on merkki ihon vauriosta
Komulaisen mukaan aurinko on ihmisten hyvinvoinnille tärkeä, sillä se auttaa ihoa tuottamaan tarpeellista D-vitamiinia. Tähän tarkoitukseen riittävä aurinkoannos on kuitenkin maltillinen.
”D-vitamiinia saadaan syntymään, kun on viikossa kolme kertaa 20 minuuttia auringossa kasvot ja käsivarret paljaana, iho asianmukaisesti suojattuna”, hän toteaa.
”Kenenkään ei kannattaisi ottamalla ottaa aurinkoa. Kuitenkin Syöpäjärjestöjen Taloustutkimuksella vastikään teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista ruskettaa ihoaan auringossa ainakin joskus, vaikka se ei ole terveellistä. Rusketuskin on merkki ihon vauriosta”, Komulainen muistuttaa.
Tulevasta kesästä, lämmöstä ja valosta voi nauttia terveellisesti, mutta siinä järkevä aurinkokäyttäytyminen on kaiken A ja O. Komulainen kehottaa huomioimaan oman elämäntyylin vaikutuksen ihon saamana UV-annokseen määrään.
”Vietätkö aikaa ulkona veneillen tai puutarhaa hoitaen, entä reissaatko runsaasti etelänlomilla? Elinikäisen aurinkoaltistuksen määrä kannattaa pitää kohtuullisena. Varjo, vaatteet ja voide ovat hyväksi havaitut suojautumiskeinot. Älä anna ihon palaa”, Komulainen neuvoo.
3 tärkeää tapa suojata iho
Myös Ilmatieteen laitos muistuttaa ihon suojaamisen tärkeydestä vaatteilla, varjolla ja voiteella. Ensisijaisesti UV-säteilyltä kannattaa suojautua vaatetuksella.
Ne ihoalueet, joita ei voi suojata vaatetuksella, on hyvä suojata korkeakertoimisella aurinkosuojavoiteella. Ilmatieteen laitoksen mukaan erityisesti lasten herkän ihon suojaamiseen on syytä kiinnittää huomiota.
”Varjoon hakeutuminen on myös helppo tapa pienentää altistusta. Siirtyminen suorasta auringonpaisteesta varjoon voi parhaimmillaan puolittaa ihoa polttavan UV-säteilyn tehon”, Heikkilä opastaa.
Heikkilä muistuttaa, että vain paksu ja yhtenevä pilvipeite vaimentaa UV-säteilyä merkittävästi; ohuet yläpilvet eivät vaimenna UV-säteilyä juuri lainkaan. Tuuli puolestaan voi jäähdyttää ihoa ja tuntua ihoa vilvoittavalta, mutta tuuli ei heikennä UV-säteilyn polttavaa vaikutusta.
Tarkkaile ihoasi säännöllisesti
Ihon toistuva palaminen, isot UV-säteilyaltistuksen kerta-annokset ja iholle koko ihmisen eliniän aikana kertyvä UV-säteilyn kokonaisaltistus kasvattavat riskiä sairastua ihosyöpiin. Tästä syystä liiallisen UV-säteilyaltistuksen välttäminen on tärkeää.
Syöpäjärjestöjen mukaan yhdeksän kymmenestä ihosyövästä on ennaltaehkäisevissä terveellisen aurinkokäyttäytymisen avulla. Jokainen voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa merkittävästi pitämällä huolta ihostaan ja myös tarkkailemalla ihoa säännöllisesti kuukauden, parin välein.
Komulaisen mukaan suomalaisella aikuisella on keskimäärin 50 hyvänlaatuista luomea. Omassa ihossa olevat luomet on hyvä oppia tuntemaan ja paras tapa siihen on säännöllinen tarkkailu.
”Kovin monen suomalaisen ei kuitenkaan tule katsottua omaa ihoa säännöllisesti läpi. Ihon omaseurannan pitäisi olla kansalaistaito”, Komulainen sanoo.
”Kun oman ihon tuntee, niin kehomuisti auttaa tunnistamaan, jos jokin on oudosti. Epäilyttävät muutokset pitää aina käydä näyttämässä ammattilaiselle”, sairaanhoitaja päättää.
Voit lukea lisää ihon suojaamisesta ja UV-säteilystä Ilmatieteen laitoksen sivuilta täällä sekä auringon ja UV-säteilyn vaikutuksesta syöpäriskiin täällä. Jos iho pääsee palamaan auringossa, löydät aiemmin julkaistusta artikkelistamme neuvoja, miten hoidat tuolloin ihoasi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Näin hän osoittaa ihastuksensa sinuun- horoskooppimerkki paljastaa sen
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Tässä on 6 merkkiä siitä, että hänen kanssaan ei kannata hypätä sänkyyn
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta