Nämä tavat vaikuttavat romanttiselta – todellisuudessa ne voivat vahingoittaa parisuhdetta, sanovat asiantuntijat
Asiantuntijoiden mukaan parisuhteen kannalta hyvien ja haitallisten tapojen välillä on hyvin pieni ero.
On olemassa tiettyjä tapoja, jotka voivat tuntua huomaavaisilta tai jopa romanttisilta, mutta niillä on myös mahdollisuus vahingoittaa suhdetta. Bustlen mukaan kun tiedostat tämän, voi se estää sinua tekemästä hallaa omalle parisuhteellesi.
”Me toisinaan ajattelemme, että myrkylliset tavat ovat suloisia ja romanttisia, koska alussa ne voivat tuntua siltä”, parisuhteisiin erikoistunut psykoterapeutti Laura Dabney kertoi Bustlelle.
Esimerkiksi kontrolloivat ihmiset voivat alkuun vaikuttaa siltä kuin he haluaisivat vain huolehtia sinusta. Alussa saatat pitää siitä, kuinka hän on yhteyksissä jatkuvasti, haluaa tiettää missä menet ja haluaa nähdä sinua aina kuin mahdollista.
Bustlen mukaan jos tällaisesta ei ole aiempaa kokemusta, voi sen myötä tuntea itsensä todella erityiseksi, mutta jossain vaiheessa nämä ”romanttiset” eleet voivat olla liikaa ja haitallisia.
”Viehättävät tavat ovat usein hyvin samankaltaisia myrkyllisiin tapoihin ja niiden välillä on pieniä eroja”, parisuhdeasiantuntija David Bennet totesi.
Jotta osaisit tunnistaa paremmin, milloin jokin tapa on haitaksi, on alle listattu romanttiselta vaikuttavia eleitä ja tapoja, jotka asiantuntijoiden mukaan voivatkin vahingoittaa parisuhdettasi.
Odottamattomat vierailut
Joku ”sattui vain olemaan lähistöllä” ja tulee piipahtamaan toisen kotona tai työpaikalla moikaamassa – tätä näkee elokuvissa jatkuvasti. Tämän voi viedä jopa askeleen pidemmälle ja mukana on lounasta tai kukkia. Tällainen ele voi tehdä vaikutuksen alkuun, mutta parisuhdeasiantuntija Mary J. Gibson kertoi Bustlelle, että jotkut ihmiset arvostavat omaa tilaa ja aikaa. Tämä pätee etenkin töissä ollessa. Joillekin tällainen odottaman vierailu voi olla suuri varoitusmerkki. Vaikka aikomukset olisivat hyvät, voi se kumppanista tuntua kuin tungettelisit hänen omaan aikaansa.
Liiallinen suojeleminen
Bustlen mukaan siinä ei ole mitään väärää, että on suojeleva kumppaniaan kohtaan. Jos rakastat toista ihmistä, on hyvä osoittaa, että pidät hänen puoliaan. Gibsonin mukaan siitä voi tulla kuitenkin pian ärsyttävää, jos jatkuvasti koetat taistella hänen puolestaan tai epäilet muiden motiiveja.
”Muista, että olet kumppani, et vanhempi”, Gibson huomautti.
”Kumppaniasi ei tarvitse suojella maailmalta”, hän jatkoi.
On hyvästä, että on kannustava ja rohkaiseva. On myös ihan okei, että kumppanisi tuntee ihmisiä, joita sinä et tunne. On hyvä varmistaa, että olet aidosti suojeleva, et omistava tai kontrolloiva.
Kumppanin terapeutiksi ryhtyminen
Jokainen kokee toisinaan stressiä ja voi kaivata olkapäätä, kenelle avautua. Sertifioitu elämäntapa- ja parisuhdevalmentaja Diana Venckunaite totesi Bustlelle, että siinä ei ole mitään väärää, jos olet tällainen kumppanillesi. Ongelmia kuitenkin syntyy, kun raja ylittyy ja sinusta tulee emotionaalinen purkautumisten kohde kumppanille. On tärkeää luoda emotionaalisia rajoja parisuhteessa. Kumppanin tunteita ei voi ottaa kannettavakseen kuin ne olisivat omia, sillä se on liikaa yhdelle ihmiselle käsiteltäväksi.
”Voit olla tukena kuuntelemalla ja kannustamalla myötätuntoisella tavalla. Sinulla on jo tarpeeksi tehtävää muutenkin eikä sinun täydy ottaa kannettavaksi lisää emotionaalista myllerrystä, joka ei ole edes omaasi”, Venckunaite totesi.
Rakkaudentunnustus liian varhain
Voi tuntua virkistävältä löytää ihminen, joka ilmaisee rakkautensa varhaisessa vaiheessa.
”Varhainen rakkaudentunnustus on varoitusmerkki manipuloinnin tavasta, jota kutsutaan rakkauspommittamiseksi”, avioliitto- ja perheterapeutti Christine Scott-Hudson sanoi.
Kun joku rakkauspommittaa, hän käyttäytyy kuin ihanteellinen kumppani alusta lähtien. Hän kehuu jatkuvasti, ilmaisee rakkauttaan varhain ja tekee suuria, romanttisia eleitä. Se voi tuntua mahtavalta, mutta se on Bustlen mukaan todella pinnallista. Hän ei koskaan ajan kanssa tutustu todelliseen sinuun tai paljasta todellista itseään. Ilman sitä ei voi muodostaa kestävää yhteyttä.
”Hidasta tahtia, pidä silmäsi avoinna ja pidä loogiset aivosi käynnissä. Vauhdin hidastaminen suhteessa ei satuta aitoa kumppania. Hän on tyytyväinen voidessaan odottaa mahdollisuutta kanssasi”, Scott-Hudson kertoi.
Lahjoja riitojen jälkeen
Melkeenpä jokainen pari riitelee, se on Bustlen mukaan normaalia ja tervettä parisuhteessa. Avainasemassa on miten konfliktit ratkaistaan.
”Siinä ei ole mitään väärää pyytää anteeksi kukkapuska kädessä”, sertifioitu parisuhdeasiantuntija Adina Mahalli sanoi.
”Lahjojen käyttäminen kommunikointivaikeuksien kiertämiseksi johtaa epäterveisiin tapoihin ratkaista konfliktit ja ratkaisemattomiin kinoihin, jotka voivat haitata suhdetta”, hän totesi.
Lahjat voivat väliaikaisesti auttaa – etenkin jos se on kumppanisi rakkauden kieli – mutta se ei voi koskaan korvata vilpitöntä anteeksipyyntöä. Mahdollista on, että riidat samasta ongelmasta vain jatkuvat ja jatkuvat.
Kumppani on kaikki kaikessa
Uuden suhteen alussa on suloista haluta viettää kaikki aika uuden kumppanin kanssa, mutta kun lakkaat viettämästä aikaa ystävien kanssa, hylkäät omat harrastukset ja et tee enää asioita, joita sinulla oli tapana tehdä, hoitaaksesi suhdettasi, voi se aiheuttaa ongelmia ajan mittaan.
”Tämä totaalinen painopisteen muutos itsestä huolehtimisesta toiseen ihmiseen jättää todennäköisesti sinut täyttymättömäksi”, Venckunaite totesi.
”Tämä johtaa vain siihen, ettet tunne enää itseäsi ja mistä pidät. Se myös luo riippuvuutta kumppaniin, jotta olisi onnellinen”, hän lisäsi.
Bustlen mukaan siinä ei ole mitään väärää, että on suojeleva tai haluaa olla kumppanin kanssa niin usein kuin mahdollista; nämä eleet eivät välttämättä ole pahoja.
On tärkeää kuitenkin asettaa rajoja ja tunnistaa, milloin olet saattanut tehdä liikaa. Jos olet tietoinen käytöksestäsi ja teet korjausliikkeitä suhteen edetessä, voi sinulla olla terve, pitkäkestoinen parisuhde.
Lähde: Bustle
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä