Aloita aamusi näillä shoteilla, jotka lataavat sinut täyteen terveyshyötyjä
Sen ei tarvitse olla mikään suuri kuppi, johon mahtuu suuri määrä terveydelle hyödyllisiä aineksia. Se voi olla vaikka pieni shottilasi, jonka täytät terveellisillä terveysliemillä.
Katso tästä alta Healthshots -sivuston esittelemät kolme terveysshottia, jotka kuulostavat terveysominaisuuksiensa puolesta lääkeliemiltä, mutta ovat oikeasti ostettavissa ruokakaupoista ilman reseptiä.
Näitä shotteja ei kulauteta naamaan iltamyöhään yökerhon baaritiskillä, vaan ne kannattaa juoda aamulla heti herätessä tyhjään mahaan tai aamupalan yhteydessä. Silloin aamusi suorastaan räjähtää käyntiin monien terveyshyötyjen samalla virratessa elimistöösi. Tähän riittää pieni shottilasi, jos makuelämys ei miellytä.
Ensimmäisessä shottiehdotuksessa yhdistetään lasiin sitruunaa ja inkivääriä
Nämä kaksi makua sopivat hyvin yhteen. Sitruuna antaa tarpeellisen C-vitamiiniannoksen, jotta immuunijärjestelmäsi pysyy riittävän vahvana taistelemaan tauteja vastaan. Inkiväärillä on anti-inflammatorisia ominaisuuksia, mutta se voi myös auttaa parantamaan ruoansulatusta.
Aiemmin on uutisoitu inkiväärin muista lukuisista terveyshyödyistä, kun juot aamuisin yhden inkiväärishotin. Inkiväärin on myös tutkittu parantavan aivotoimintaa. Joten kun juot tämän sekoituksen aamulla, pidät taudit loitolla ja kognitiivinen toimintakykysi pysyy tehokkaana. Eikä tarvita kuin pieni shottilasi ja se täyteen näitä kahta superainetta.
Toinen terveysshotti sisältää punajuurta ja pyhää basilikaa
Tämän shotin valmistamisen toista ainesta ei löydy ihan jokaisesta keittiöstä. Sitä pistetään tässä ohjeessa lasiin punajuuren kera. Kyseessä on tulsi, jota kutsutaan myös pyhäksi basilikaksi. Sitä myydään luontaistuotekaupoissa.
Punajuuri on täynnä vitamiineja ja mineraaleja, kuten B-vitamiinia, folaattia, rautaa, kaliumia ja mangaania. Se parantaa verenkiertoa ja pitää samalla verenpainetasot normaalina. Sen on sydämelle hyvää tekevä vihannes.
Tulsi on erittäin terveellistä. Se mm. vahvistaa immuunijärjestelmää. Kun laitat näitä kahta ainesta aamushottiisi, torjut sekä tartunta- että sydäntauteja.
Myös kolmas shotti vaatii ehkä ensin ostosreissun luontaistuotekauppaan
Tähän kolmanteen aamushottiohjeeseen tarvitset amlaa, kurkumaa sekä mustapippuria. Amlaa voi ostaa luontaistuotekaupoista, vaikka suoraan mehuna. Lisää siihen vielä kurkumaa ja mustapippuria. Amlassa on paljon C-vitamiinia, jota tarvitaan immuunijärjestelmän toiminnassa. Siitä on apua myös ruuansulatukseen ja se pitää ummetuksen loitolla.
Kurkuman ja pippurin yhdistelmästä on uutisoitu aiemmin, kuinka niistä tehdään yhdessä maidon kera erittäin terveellistä kultaista maitoa. Tässä shotissa voi toki käyttää maitoakin, mutta amla-mehukin toimii, jolloin saat mukaan seokseen myös sen tuomat terveyshyödyt.
Mustapippuri auttaa kurkuman imeytymisessä, joka toimii antioksidanttina estäen vapaiden radikaalien toimintaa. Tämän lisäksi mustapippurin tiedetään pitävän keuhkot kunnossa ja puhtaina hengitystieinfektioista.
Lähde: Healthshots
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten