Alasti lenkille ja avantoon – nainen väittää sen olevan nuorelta näyttämisen salaisuus
Nainen on pitänyt tavastaan kiinni yhdeksän vuotta.
Ajatus lenkille lähtemisestä talvisena pakkaspäivänä ei aina houkuta – saati sitten avantoon pulahtaminen. Nämä aktiviteetit voivat kuulostaa vielä hyisemmältä, jos ne pitäisi tehdä alasti, mutta Inna Vladimirskayaa se ei hetkauta.
Vladimirskaya käy sunnuntaisin alasti juoksemassa ja sen jälkeen pikaisesti uimassa avannossa Dnepr-joessa Kiovassa, Ukrainassa. 32-vuotias nainen uskoo, että tämä tapa on salaisuus hänen nuorekkaaseen ulkonäköönsä.
Vladimirskaya on jo yhdeksän vuoden ajan uhmannut pakkasta ilman vaatteita ja Daily Mailin mukaan yleensä hänellä on seuranaan hänen aviomiehensä. Tshekkiläinen valokuvaaja David Tesinsky ikuisti naisen erikoisen harrastuksen valokuviin ja Vladimirskaya nousi otsikoihin.
”Joka viikko käyn juoksemassa lumessa ja sitten hyppään veteen”, Vladimirskaya sanoi.
”Kylmä vesi saa veren syöksymään sisäelimiin, aktivoiden niiden verenkiertoa, mikä auttaa pilkkomaan rasvaa ja parantamaan lihasten kiinteyttä”, hän lisäsi.
Vladimirskayan mukaan hänen harrastuksensa auttaa myös lihas- ja nivelkipuja vastaan sekä antaa uutta eloa hänen iholle lisääntyneen hapensaannin ansiosta.
”Mursu näyttää ikäistään nuoremmalta, koska se viettää niin paljon aikaa kylmässä vedessä. Ihmiset voivat saada samat hyödyt, jos he ovat valmiita tekemään kovasti töitä”, hän jatkoi.
”Varmistan vain, etten pysy vedessä kovin pitkään ja heti pois tullessani kuivaan itseni ja menen lämpimään autooni”, nainen kertoi.
Jos haluat nähdä Tesiskyn ottamia kuvia Vladimirskayasta harrastuksensa parissa, löydät niitä täältä.
Lähde: Daily Mail
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi