Älä sorru näihin vanhempien tekemiin virheisiin, jotka huonontavat lasten itsetuntoa
Elämässä ei tule olemaan suurempaa roolia, kuin vanhemmuus.
Vanhemmuudessa tulee tehtyä virheitä. Kaikkia virheitä ei kannata tehdä, koska niillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Osa niistä tekee jopa hallaa lapsen itsetunnolle. Niitä on syytä vältellä parhaimpansa mukaan.
Nämä virheet voivat pilata lapsen itsetunnon
1. Halutaan tehdä lapsesta täydellinen ja kiirehditään siinä vielä.
2. Syyllistetään lasta.
3. Kasvatetaan lasta pumpulissa eikä anneta kohdata oikeaa maailmaa.
4. Pidetään lasta silmällä koko ajan. Anna lapsen välillä kaatua, jotta hän osaa nousta ylös.
5. Ei hyväksytä lapsen omia juttuja. Anna lapsen esimerkiksi harrastaa myös sellaisia asioita, jotka eivät ole välttämättä sinulle mieluisia harrastuksia.
6. On hyvä muistaa, että lapsesi ei ole juuri samanlainen kuin sinä.
Anna lapsesi myös tehdä välillä valintoja, jotka eivät ole välttämättä oikeita valintoja. Hän oppii niistä ja samalla hänen itsetuntonsakin kasvaa.
Lähde: Times of India
LUE MYÖS:
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Huomioi nämä asiat ennen kuin päätätte lyödä hynttyyt yhteen
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä