7 pahinta puolta avioseksistä

Usein listataan hyviä puolia, nyt on huonojen puolien vuoro.
Avioliitossa tai pitkässä, vakaassa parisuhteessa seksi voi olla mahtavaa, mutta tilanne voi muuttua, jos siihen ei kiinnitä huomiota. Huffington Postin sivuilla listattiinkin seitsemän kamalinta puolta avioseksistä varoituksena siitä, millaiseksi se voi muuttua, jos seksielämästä ei pidä huolta.
Pahimpia puolia avioseksistä ovat:
1. Automaattiohjaus kytkeytyy päälle
Kun harrastaa saman ihmisen kanssa seksiä vuodesta toiseen, oppii tuntemaan mistä toinen pitää. Se voi myös johtaa siihen, että automaattiohjaus kytkeytyy päälle ja osapuolet laiskistuvat eivätkä enää kiinnitä huomiota siihen, miten kumppanin keho reagoi. Voi toki olla mukavaa, jos ei joudu keskittymään kovasti seksin aikana, mutta jos sen aikana miettii mitä haluaisi syödä päivälliseksi, ei sekään ole hyvä asia.
2. Luotto vanhoihin rutiineihin
Kun huomaa jonkin asian toimivan sängyssä, on helppo turvautua siihen jatkuvasti. Alussa seksi on mahdollisuus oppia uutta kumppanistaan, mutta pitkässä suhteessa tai avioliitossa on helppo tottua tiettyyn eikä sitä aina edes tiedosta.
3. Uuden kokeilemista pitkittää
Kun tiedostaa, että saman ihmisen kanssa harrastaa seksiä todennäköisesti loppuelämänsä ajan, voi helposti siirtää uusien asioiden kokeilemista, koska ajattelee, että onhan sitä aikaa sitä varten. Tämä voi kuitenkin lopulta kääntyä itseään vastaan.
4. Jokainen kerta on pikainen
Jos pari pystyy laukeamaan yhtä aikaa ja vielä nopeasti, on joskus vaikea nähdä syytä sille, että seksi kestäisikin pitkään – etenkin jos seksin edelle menevät kotityöt, lasten hoitaminen, television katselu ynnä muu. Pikaisesta voi tullakin uusi perustaso, mikä joskus voi tuntua siltä, että on vain itsetyydytysapu kumppanilleen.
5. Ei uutta materiaalia
Jos pari ei yhdessä halua kokeilla uusia asioita tai ei ole avoimessa suhteessa, ei uusia ideoita tuo kukaan mukaan. Seksirepertuaari voikin siis koostua täysin siitä, mitä pari osasi silloin, kun alkoi olla yhdessä.
6. Toiseen ei aina tunne niin erityisesti vetoa
On yksinkertaisesti mahdotonta käydä kuumana kumppaniinsa joka päivä kunnes kuolema (tai avioero / parisuhteen päättyminen) erottaa. Kumppaneiden toinen toistaan kohtaan tuntema vetovoima muuttuu vuosien aikana suuntaan ja toiseen, mikä on täysin normaalia. Itsensä voi löytää tilanteesta, jossa oma kumppani ei innosta kuukausiin ja yhtäkkiä häntä taas himoitsee suuresti. Mutta kun on jumissa tilanteessa, jossa vetovoima on hukassa, voi seksi tuntua kuin kotitehtävien teolta – tai pahemmalta.
7. Seksiä pitää itsestäänselvyytenä
Vakiintuneessa parisuhteessa tai avioliitossa seksiin on aina mahdollisuus, sillä kumppani on jo olemassa eikä sitä tarvitse olla metsästämässä missään. Onkin helppoa pitää seksiä itsestään selvänä.
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?