5 syksyn trendikkäintä meikkityyliä ja -mokaa – katso kuvat

Syysmeikki saa olla intensiivinen ja rajaukset tehdään nyt selkeästi.
Tänä syksynä kulta ja kupari ovat oivallinen valinta. Korosta silmiäsi ja luo intensiivisyyttä katseeseen luomalla varjostuksia esimerkiksi luomen ulkoosaan sekä luomivakoon. Kylmäruskea sekä harmaa ovat hyviä valintoja. Voit myös häivyttää utuisaksi vaikkapa mustaa luomiväriä.
Älä myöskään unohda rajauksia, etenkään iltameikissä. Rajaukset nimittäin korostavat silmiemme muotoa. On tärkeään huomata, ettei rajauksen tarkoituksena ole kuitenkaan piirtää mustaa ympyrää silmien ympärille, sillä rajaamalla silmät jokapuolelta saat silmäsi muodon katoamaan ja silmäsi pienenee. Sen sijaan tekemällä puolivälirajauksen alaripsirajaan, vaikkapa kulmasivellintä apuna käyttäen, saat katseeseesi intensiivisyyttä. Yläluomelle voit tehdä rajauksen, joka hieman paksuuntuu ulkonurkkaa kohti. Tällä saamme myös kohotusta katseeseen.
Huulissa käytetään tänä syksynä tummanpuhuvia sävyjä. Kokeile utuisan kultaisen silmämeikin kanssa tummaa purppuraa ja kuparin kanssa naisellista tummanviininpunaista. Älä unohda huulissakaaan rajauksia.
Syksyn trendikkäin meikki korostaa myös kulmia. Luonnollinen muoto palaakin takaisin kulmakarvamuotiin. Korosta siis reilusti kulmiesi muotoja ja anna kulmiesi tuoda rohkeasti kasvoillesi ilmettä.
Näin teet syksyn 2015 trendikkäimmän meikin oikein – ja vältät meikkimokat:
1. Syysmuodissa korostetaan huulia.
Tee näin: Älä pelkää käyttää värejä. Tummat sävyt ovat nyt muodissa.
Vältä tätä: Kun rajaat huulet, valitse huulten rajauskynän sävy mahdollisimman läheltä huulipunan väriä – käytän mieluiten samaa sävyä. Niin kutsut ”meikkivoidehuulet” ovat nyt poissa muodista. Jos haluat vaaleat nude-sävyiset huulet, valitse jokin kiva puna, jossa on vaaleampi värisävy.
2. Kimaltelevat luomet ovat nyt muodissa.
Tee näin: Luomien kilmallukseen voit käyttää vaikkapa kultaa tai hopeaa. Tummassa silmämeikissä voit laittaa hohdetta luomen keskiosalle tai vaaleammassa meikissä vaikkapa koko liikkuvan luomen sisäosalle.
Vältä tätä: Älä käytä liian isorakeisia glittereitä; ne tekevät meikistä helposti paksun ja epäsiistin näköisen. Ne myös korostavat juonteita, jotka tyypillisesti halutaan hävyttää.
3. Smokey eye -silmämeikki on aina muodikas valinta juhliin.
Tee näin: Smokey eye -meikki toimii aina. Se toimii juhlien kuin juhlien katseenvangitsijana.
Vältä tätä: Älä piirrä mustaa ympyrää silmän ympärille. Häivyttele luomiväriä utuiseksi ja muista valot kulmaluulla ja silmän sisänurkassa. Näin katseessasi säilyy upea hehku ja intensiivisyys tumman, suttuisen ja silmää pienentävän meikin sijaan.
4. Banaanivarjostus sopii meille jokaiselle.
Tee näin: Silmän ulkonurkassa käytetään tummempaa sävyä, joka häivytetään ja jatketaan vaaleammalla sävyllä silmän sisänurkkaa kohti. Halutessasi voit lisätä meikkiin kissamaiset rajaukset ja tehdä alaluomelle ripsirajaan vaikkapa kulmasiveltimellä puolivälirajauksen.
Vältä tätä: Vältä tekemästä silmiisi rajausta, joka tekee katseestasi surullisen näköisen. Rajaus tulee aina tehdä ylöspäin suuntautuvalla liikkeellä silmäkulman yli mentäessä. Muista myös symmetrisyys.
5. Muista varjostukset kasvoilla.
Tee näin: Varjostukset kasvoilla tuovat kasvojesi piirteet paremmin esiin ja saat kasvoillesi kesän hehkun. Kuvasta näät valon ja varjon paikat kasvoilla.
Vältä tätä: Valitse sävy oikein. Älä valitse liian puna- tai keltapigmenttistä tuotetta, äläkä varjosta liian isoa aluetta poskilla. Valojen sekä varjojen paikat meikissä täytyy tehdä oikein. Lisää valoisuutta vaaleammalla meikkivoiteella tai valovärillä , esimerkiksi valopuuterilla otsalle, poskipäille ja leuan keskiosaan. Lisää varjostukset tummemmalla sävyllä varjostusvärillä tai aurinkopuuterilla poskipäiden alle ja kasvoja reunustamaan, varjostuksen voit tehdä myös nenänpieliin.
Yhteistyössä:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?