5 keinoa saada parisuhderiidat kuriin ja välttää turhat konfliktit
Riidat voivat äityä kumppanin kanssa tosi pahaksi, mutta riidellä voi myös tavoilla, jossa riidan hallinta pysyy käsissä.
Seuraava riita voi sujua paremmin, kun muistat nämä Your Tango -sivuston esittelemät keinot riitelemisen avuksi. On esimerkiksi tärkeää tietää, kuinka pysyä rauhallisena, kun taistelu on puolison kanssa kiivasta. Jos hermostut liikaa, ei riita tuskin ratkea eikä siitä ole mitään apua.
Näistä viidestä vinkistä voisi olla apua riitelyihin, jolloin riidan voi suorittaa sellaisella tavalla, jossa päästään myös lopulta yhteisymmärrykseen. Jos vielä puolisosikin käyttäisi näitä neuvoja hyväksi, voisiko riidat selvittää pelkällä rauhallisella keskustelulla?
1. Hengitä syvään
Syvään hengittäminen on olennainen osa stressitilanteiden hallintaa, joka voi tuntua kliseeltä. Mutta stressitilassa keho siirtyy taistelutilaan ja se näkyy myös riitelyssä. Joten juuri riidan alkamishetkellä, hengitä syvään, jolloin osa verestä palaa takaisin aivoihisi, jolloin voit ajatella selkeämmin ja pysyt rauhallisena.
2. Odota ennen kuin toimit
Ennen kuin reagoit riitaisaan hetkeen, laske kymmeneen. Sen aikana ehdit miettimään seuraavaa liikettäsi. Ehkä huomaat, että riitaa ei tarvitse edes aloittaa. Tämä vinkki tarkoittaa myös pitempää aikaa. Sen mukaan kannattaa odottaa jopa kaksi tuntia ennen kuin ottaa asian puheeksi. Siinä ajassa ehtii jo tekemään hyviä päätöksiä.
3. Älä ota asioita liian henkilökohtaisesti
Monet ottavat liian henkilökohtaisesti puolisonsa sanat, joita hän sanoo riitelyn aikana. Se voi johtaa tilaan, jossa tulee puolustettua itseä vähän liikaa. Siitä ei ole riidassa juurikaan apua. Kannattaa ensin miettiä, mitä puoliso oikein sanoi ja oliko sen käsittänyt jopa väärin.
4. Älä tartu toisen sanomiin asioihin
Riitelyn aikana tulee sanottua helposti jotain mitä ei oikeasti tarkoita. Siksi kaikkeen puolisosi riidan aikana sanomaan ei kannata jumittua liikaa. Silloin riita voi jumittua sellaiseen asiaan, josta ei ollut ensin koko riidassa kyseenä. Asia voi olla ihan turha asia, josta riidellä, jos puoliso on sanonut sen vain sen takia, että on vihainen.
5. Älä korota ääntäsi
Tämä viimeinen vinkki on todella tärkeä. Jos pystyt olemaan korottamatta ääntäsi, pysytte kumpikin riitelyn aikana rauhallisempana. Huutaminen kovalla äänellä vain lisää stressitilaasi, joten siitä ei todellakaan ole apua riitelyssä.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää