4 yleisintä seksifantasioinnin tyyliä – katso minkä edustajiin sinä niistä kuulut
Seksuaalinen fantasiointi kuuluu monilla jokapäiväiseen elämään. Se on silti erittäin henkilökohtaista ja aiheuttaa monille hämmennystä ja jopa häpeää.
Olosuhteet, joissa ihmiset voivat ilmaista seksuaalista fantasiaansa sopivalla, rajoitetulla tavalla, ovat aika vähissä. Seksuaalista fantasiointia on tutkittu ja tunnistettu samalla, että siitä löytyy neljä erilaista perustyyliä. Katso tästä alta onko jokin niistä oma tyylisi. Samalla saat tietää, että kuinka monta tutkimukseen osallistuneista kuului saman tyylin edustajiin.
Kyselyssä tarkasteltiin seksuaalista fantasiointia siten, että osallistujia pyydettiin arvioimaan neljä erilaista kertomusta, jotka olivat teemaltaan romanttinen, fantasia ylivallasta sekä alistumisesta ja seksuaalinen väkivalta. Osallistujilta kysyttiin sen jälkeen seksuaalisesta kiihottumisesta ja epämukavuudesta jokaisen kertomuksen jälkeen. Tulosten perusteella saatiin nämä neljä tyyliä kokea seksuaaliset fantasiat.
1. Välinpitämätön
Suurimmalle osalle, lähes 40 prosentille, kaikki nämä neljä tuntuivat vain epämukavilta eivätkä ne kiihottaneet heitä.
2. Romanttinen
Tämä kattaa noin 22 prosenttia osallistuneista. Tämän tyypin jäsenille kaikki muut kertomukset tuntuivat epämukavilta paitsi romanttinen. Tässä ryhmässä oli enemmän naisia (noin 60 %) kuin miehiä.
3. Innostunut
Noin neljäsosa osallistuneista oli tässä ryhmässä. Heitä kiihotti enemmän kuin muita moni näistä tarinoista.
4. Ristiriitainen
Vaikka tähän tyyppiin kuuluvat pitivät romanttisesta kertomuksesta, he kiihottuivat seksuaalisesti myös täysin toisenlaisen kertomuksen kautta. He eivät pitäneet sadistisesta kertomuksesta, mutta se saattoi silti vähän kiihottaakin heitä. Tässäkin tyypissä oli enemmän naisia (noin 60 %) kuin miehiä.
Lähde: Psychology Today
LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Painamalla tätä kohtaa kasvoistasi voit helpottaa tukkoista nenää
- 10 syytä, miksi jokaisen kannattaisi masturboida – myös parisuhteessa elävien
- Tuleeko miehesi liian nopeasti? Näillä vinkeillä saatte sänkypuuhat jatkumaan pidempään
- DIY-joulukalenteri pariskunnille – sisältää sekä romantiikkaa että pikku tuhmuuksia
- 9 merkkiä siitä, että sinua saatetaan käyttää hyväksi parisuhteessa
- Erityisesti naisten kannattaa syödä tätä – helpottaa sekä kuukautisia että vaihdevuosia
- Sinkkujen checklist: tee nämä ennen kuin hyppäät uuteen suhteeseen
- Seksiä kannattaa harrastaa ensisijaisesti tähän aikaan päivästä – 7 hyvää syytä miksi
- Moni ei tajua, että juuri nämä 10 ajatusta ruokkivat epävarmuutta entisestään
- 8 karua totuutta parisuhteista – asioita, jotka ymmärtää vasta kokemuksen kautta
- Miksi nainen virkistyy seksin jälkeen, mutta mies nukahtaa heti?
- 10 syytä, miksi jokaisen kannattaisi masturboida – myös parisuhteessa elävien
- Miehen lempiseksiasento voi paljastaa, millainen hän on luonteeltaan
- Seksiä kannattaa harrastaa ensisijaisesti tähän aikaan päivästä – 7 hyvää syytä miksi
- Liian moni luottaa tähän pesuohjelmaan – siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä
- Tuleeko miehesi liian nopeasti? Näillä vinkeillä saatte sänkypuuhat jatkumaan pidempään
- Erityisesti naisten kannattaa syödä tätä – helpottaa sekä kuukautisia että vaihdevuosia
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa
- Miehet, näitä asioita tuskin koskaan tulette kuulemaan naisystävältänne
- Jos nämä 10 asiaa pitävät paikkansa, olet löytänyt sielunkumppanisi